lauantai 11. helmikuuta 2017

Ylös fasismista

Tatu Ahponen kirjoitti hyvän kolumnin, tai blogin, mitä näitä nyt on. Hän pohti siinä omaa poliittista polkuaan – hänen kohdallaan oikealta vasemmalle. Otsikkona oli "Ylös liberalismista" ja se oli tavallansa alkujaan vastine erääseen toiseen kirjoitukseen. Ahposen kirjoitus täällä, se kannattaa lukea ennen omaani.

***

Itsehän en koskaan ole ollut erityisen oikealla, ellei yhtä kokoomusnuorten saunailtaa lasketa.

Sen sijaan olen ollut ihmisoikeusihminen suurin piirtein siitä asti, kun luin 1984:n ja kuuntelin Pelleä. Ja taustasta voi sanoa senkin, etten pidä kotona ja vaikkapa partiossa oppimiani reiluuden ihanteita ollenkaan merkityksettöminä myöhemmän poliittisen kasvun kannalta. 

Vihreitähän siinä sitten äänestin ensimmäiset viisitoista vuotta. Vasemmistolaistuin varmaankin pikku hiljaa 1990-luvun lamapolitiikan ja sitä seuranneen markkinapaatoksen myötä, mutta en minä sitä vielä silloin niin osannut jäsentää. Orastavasti vain häiritsi se kumma ristiriita, että vaikka kaikkien sanottiin olevan yhtä suurta keskiluokkaa ja luokka-ajattelun vanhanaikaista, niin jostain syystä tuloerot kasvoivat, työelämä epävarmistui ja asioista määräsivät, kuten lakeijan varmuudella julistettiin, "markkinavoimat".

Vasta väitöskirjan teon myötä, 2000-luvun vaihteessa, jouduin kunnolla ajattelemaan sitä, mitä kapitalismi – koko tuota käsitettä tuskin kuuli 1990-luvulla, vaikka olimme keskellä sitä – on ja miten se yhteiskunnassa ja ihmisten elämässä vaikuttaa. 

Ja kyllä, minäkin tutustuin siihen, mitä Marx kirjoitti, sen sijaan että olisin vain uskonut sen, mitä hänestä puhuttiin. Vaikkei minustakaan dogmaattista lukijaa hänelle tullut. Luin paljon muutakin, myös Ahposen mainitsemaa Norbergia, jota lukiessani kylläkin näin jo retoriikan läpi, opiskelujen ansiosta. Tai ehkä olin grillikioskilla, varastolla ja hautuumaalla kesä- ja keikkatöissä ollessani oppinut katsomaan asioita jossain määrin myös sieltä päin.

Aloin ajatella, että kapitalismi ja liberalismi sen ideologisena perusteluna eivät lunasta niitä vapauden lupauksia, mitä ne antavat. 

Ja kas, näin olinkin keskellä sellaisia kysymyksenasetteluja, jotka vaivasivat paitsi minua ja uusliberalistisen käänteen jälkeistä nykyaikaa – sikäli kuin se osasi katsoa itseään – myös esimerkiksi 1900-luvun alun suomalaista työväkeä ja osin sivistyneistöäkin (ajattelen vaikkapa Arvid Järnefeltiä, jonka Maa kuuluu kaikille! teki minuun vaikutuksen jo kirjallisuuden perusopinnoissa). Sattumalta ajauduin sitten väitöskirjan jälkeen vuoden 1905 suurlakkoa ja sen jälkeisiä tunnelmia tutkineeseen projektiin. Pääsin eläytymään sen ajan ihmisiin, niin työväkeen kuin nuorsuomalaiseen Eino Leinoon, ja heidän ihailtavaan kykyynsä kuvitella toisenlaista tulevaisuutta. Ja heidän pettymyksiinsä. 

Tänään menen sitten nukkumaan tässä ajassa, 2010- ja 1930-luvulla. Liberalismi kapitalismin ideologisena perusteluna on vanhentumassa. Uusliberalismi söi sen ja tuotti tilalle jotain, missä paradoksaalisesti yhdistyvät kapitalismin välineellinen arvomaailma ja sen nationalistinen vastareaktio. Se tuotti nykyaikaisen fasismin. Ja tästä on pitkä matka ylös, sillä emme ole edes pohjalla vielä.

***

Tuommoiseen pessimistisen oloiseen, joskin piiloisen dialektiseen huipentumaan olisi dramaattista lopettaa. Mutta palaan alleviivaavan toiston uhallakin alkuun: olen ihmisoikeusihminen. Ja siksi käytännössä vasemmalla.

lauantai 4. helmikuuta 2017

Mikael Jungner, leipäjonojen jeesus



Vastine Jungnerin päivitykseen https://www.facebook.com/mikael.jungner/posts/10155150981937089?pnref=story


Päivitys kuului näin:



"Mikael Jungner8 hrsMuutama havainto leipäjonoista.
1. On arvokasta että leipäjonoja on. Maailma ilman leipäjonoja olisi ankeampi. Enkä nyt tarkoita köyhyyttä joka ajaa jonoihin vaan sitä leipäjonoa epäkaupallisena vaihtoehtona saada ravintoa.
2. Sellaista julkishallinnollista systeemiä, joka ottaisi huomioon kaikki inhimillisen elämän vivahteet, ei ole. Siksi on tärkeää, että leipäjonot antavat valinnanvaraa niille, joille systeemi ei sitä tarjoa.
3. Leipäjonossa ei ole itsessään mitään hävettävää. Sitä tekee hävettäväksi se porukka, joka säälii ja voivottelee jonottajia.
4. Kauhistelemalla leipäjonoja tulee samalla luoneeksi juuri sitä ilmapiiriä, joka saattaa saada jonottajan kokemaan arvottomuutta.
5. Poliittinen jeesustelu leipäjonoista on käytännössä oman kannatuksen nostamista leipää jonottavien omanarvontunnon kustannuksella. Tuota tehdään toki vahingossa ja vilpittömin mielin, mutta väärin se silti on.
6. Leipäjonoja tulisi edistää, niiden kautta avun saaminen normalisoida sosiaalisesti ja leipäjonoja pyörittäviä vapaaehtoisia ylistää heidän konkreettisesta pyyteettömyydestä.
7. Leipäjono on ekologisesti kestävä tapa korjata kaupallisessa logistiikassa olevaa tehottomuutta. Syöty leipä on maapallolle arvokkaampi kuin pois heitetty leipä, olkoon tuo leipä hankittu ostamalla tai jonottamalla.
8. Yksi mutkaton tapa tehdä hyvää on pysähtyä leipäjonoon ja kätellä siellä jonottavia sekä rohkeudesta murtaa teollisen ajan päiväysvanhoja mielikuvia että konkreettisesta maapallon pelastamisesta.
9. Leipäjono ei ole kirosana tai merkki yhteisön epäonnistumisesta. Leipäjono on toimiva sosiaalinen innovaatio ja merkki yhteisöllisestä empatiasta."

Vastine kuuluu näin, kohta kohdalta:

"1. On arvokasta että leipäjonoja on. Maailma ilman leipäjonoja olisi ankeampi. Enkä nyt tarkoita köyhyyttä joka ajaa jonoihin vaan sitä leipäjonoa epäkaupallisena vaihtoehtona saada ravintoa."

- Leipäjono ei ole "vaihtoehto", vaan köyhän pakko. Noin voi sanansa asetella vain hyväosainen, ylempiluokkainen, joka ei ymmärrä, millaisesta yhteiskunnallisesta epäkohdasta on kysymys.


"2. Sellaista julkishallinnollista systeemiä, joka ottaisi huomioon kaikki inhimillisen elämän vivahteet, ei ole. Siksi on tärkeää, että leipäjonot antavat valinnanvaraa niille, joille systeemi ei sitä tarjoa."

- On pelkästään myötähäpeää herättävää ja sydämetöntä, että puhut leipäjonoista "valinnanvarana".

- Entä millainen leipäjonojen olemassaolon puolustus on olevinaan tämä vastakkainasettelu, että joko "kaikki inhimillisen elämän vivahteet huomioon ottava systeemi" tai leipäjonot? Ihanko totta on kyse valinnastamme näiden ääripäiden välillä – joko taivas tai leipäjonot? 

"3. Leipäjonossa ei ole itsessään mitään hävettävää. Sitä tekee hävettäväksi se porukka, joka säälii ja voivottelee jonottajia."


- Etkö osaa asettua yhtään metatasolle? Leipäjonojen olemassaolo on häpeä, ja hävettävää on se porukka, joka ei reagoi niiden olemassaoloon, sekä sellainen porukka, joka käsittää niiden kritiikin – outoa kyllä – jonottajiin kohdistuvaksi "voivotteluksi". Sinä olet ensimmäinen näkemäni tuota jälkimmäistä laatua.


"4. Kauhistelemalla leipäjonoja tulee samalla luoneeksi juuri sitä ilmapiiriä, joka saattaa saada jonottajan kokemaan arvottomuutta."

- Öö, ei. Leipäjonojen kritiikissä kyse ei ole siitä, vaan solidaarisuudesta, eikä arvottomuuden kokemus leipäjonojen kritiikistä johdu. (Luoko mielestäsi esim. keskitysleirien kritiikki uhrien arvottomuutta?)


"5. Poliittinen jeesustelu leipäjonoista on käytännössä oman kannatuksen nostamista leipää jonottavien omanarvontunnon kustannuksella. Tuota tehdään toki vahingossa ja vilpittömin mielin, mutta väärin se silti on."

- Määrittele "jeesustelu leipää jonottavien omanarvontunnon kustannuksella". Tarkoittaisikohan se esim. sitä, että kääntää leipäjonoja tuottavan systeemin kritiikin moralisoinniksi siitä, että jotkut kritisoivat tuota systeemiä? Kumpi loukkaa leipäjonossa seisovia enemmän, tuon systeemin kritiikki vai sinun ylemmälle moraaliselle tasolle asettumisesi (ts. jeesustelusi) tässä statuksessa? Arvaatko mitenkään?

- Lisäksi, tässä esität, että leipäjonojen kritiikki on poliittista omaneduntavoittelua ja leipäjonoihin joutuneiden vähättelyä. Saanko kysyä, millaista poliittista toivoa tarjoat heille leipäjonoista pois pääsemiseksi, jos leipäjonojen arvostelu on tällä lailla tuomittavissa?

"6. Leipäjonoja tulisi edistää, niiden kautta avun saaminen normalisoida sosiaalisesti ja leipäjonoja pyörittäviä vapaaehtoisia ylistää heidän konkreettisesta pyyteettömyydestä."

- Näin tehdään, mutta ei niillä perusteilla, mitä muissa kohdissasi esität.


"7. Leipäjono on ekologisesti kestävä tapa korjata kaupallisessa logistiikassa olevaa tehottomuutta. Syöty leipä on maapallolle arvokkaampi kuin pois heitetty leipä, olkoon tuo leipä hankittu ostamalla tai jonottamalla."

- Tämä on sinänsä varmaan totta. Mutta millainen olisi vielä kestävämpi ja paljon vähemmän nöyryyttävä tapa? Ajattelitko tyytyä ihmisiä nöyryyttävän käytännön ylistykseen, koska onhan se mielestäsi vihreää?


"8. Yksi mutkaton tapa tehdä hyvää on pysähtyä leipäjonoon ja kätellä siellä jonottavia sekä rohkeudesta murtaa teollisen ajan päiväysvanhoja mielikuvia että konkreettisesta maapallon pelastamisesta"

- Ei jumalauta. Mene jakamaan sitä leipää, äläkä jeesustele korottamalla omia läpipoliittisia tilannekatsauksiasi moraalisiksi hyveiksi. Tajuatko, miten ylhäältä päin katsovaa tuo on? Ilmeisesti et. Oletko yrittänyt kätellä leipäjonossa seisovia näillä sanoilla? Kokeilepa. Vastine saattaa yllättää.


"9. Leipäjono ei ole kirosana tai merkki yhteisön epäonnistumisesta. Leipäjono on toimiva sosiaalinen innovaatio ja merkki yhteisöllisestä empatiasta."

- Ei yhteisön epäonnistumisesta, mutta yhteiskunnan kyllä. Poliitikkojen tehtävä on muuttaa ennen muuta jälkimmäistä. Jos poliitikko luopuu muuttamasta yhteiskuntaa sellaiseksi, että siinä ei olisi leipäjonoja, se on merkki hänen empatianpuutteestaan, poliittisesta epäonnistumisestaan ja innovaatiokyvyttömyydestään.




---


Edit: Otin tämän talteen blogiin, koska ennakoin Jungnerin blokkaavan allekirjoittaneen. Näin keskustelun jatkossa kävikin. Merkittäköön muistiin, miksi: Jungner ivasi erään Hillin puhuvan kuin Trump ja syytti tämän keksivän asioita omasta päästään, kun tämä kritisoi yhteiskuntaa kansan köyhdyttämisestä ja leipäjonoihin pakottamisesta. Kysyin, voisiko Jungner tarkentaa, mitä Hilli keksii päästään eli mikä ei pidä paikkaansa. Kertasin Jungnerille Tilastokeskuksen tietoja, jotka osoittavat tuloerojen palanneen 1970-luvun alun tasolle, köyhissä perheissä asuvien lasten osuuden ikäisistään yli kaksinkertaistuneen ja sen, että Suomessa on liki miljoona köyhää, joukossa lisääntynyttä pitkäaikaisköyhyyttä. Sanoin Hillin olevan täten oikeassa ja hänen väärässä. Tämä oli liikaa, olen blokissa, monien muiden Jungnerin vaihtoehtoisia faktoja korjanneiden tavoin.