keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Vielä viimeinen sana vaan, sitten menen kanavaan


Jälkisanaksi Savukeidas/Hännikäinen-kirjafarssista


(taustaa: edellinen blogini + sen loppuun lisätyt linkit)


Eräässä keskustelussa kysyttiin siihen tapaan, että miten nyt on, jälkeen kaiken sananvapaus-semantiikan ja molemminpuolisen uhriutumisen. (Onnistuin näyttämään itsekin uhriutuvalta ammatillista mainettani varjellessani, myönnän.) Että pitääkö äärioikeistolaista kirjailijaa siis julkaista vai sensuroida? 

Erittelen vastaukseksi omalta kannaltani seuraavat. Huomautan, että en tietääkseni ole itse koko aikana asettanut kysymystä noin – "pitäisikö" tuli somessa ja blogeissa pyörineeseen keskusteluun Takun kirjoituksesta ja Kansan Uutisten uutisesta, "sensurointi" taas Hännikäisen ja kustantajan syytöksistä. Siksi vastauksenikin on monipolvisempi. 

On sanomattakin selvää, että muilla on vapaus olla kohtien sisällöstä eri mieltä, mutta kenties jaottelu itsessään silloinkin auttaa ymmärtämään eri tulokulmia ja sitä, mistä oikein ollaan eri mieltä, kun ollaan.


1. Onko tarpeellista julkaista? 
Ei. Kuluneita tyhmiä ajatuksia ja huonoja provoja, sikäli kuin tuotantoaan tunnen.

2. Onko eettistä julkaista? 
Ottaen huomioon Hännikäisen toimintakontekstin ja kirjojen roolin siinä, minusta ei. Kultakuumeeseen kommentin antanutta anonyymia "Hännikäisen kriitikkoa" (ei ollut meitsi) mukaillen, TH pyrkii luomaan ajatuksellista taustaa ja koherenssia uusfasistiselle ja sovinistiselle liikehdinnälle. Siis "traditionalistiselle" jne. liikehdinnälle (sarastuslaisten oma määritelmä, itselläni olisi monia muita termejä sille, ks. edellinen blogi). Valkoisena heteronnäköisenä miehenä voin tietysti ohittaa paljon läppänä ja joutavana, mutta heti kun asetun niiden asemaan, joihin TH:n ja hänen strategisten liittoutumiensa projekti poliittisesti konkreettisemmin voi osua ja jo osuukin, minua lakkaa naurattamasta.

3. Onko eettistä julkaista – ajatellen sananvapauden toteutumista? 
Varmaan, jos sananvapaus siis irrotetaan muista valistuksen projektin ajamista asioista omaksi arvokseen, kuten tavataan tehdä sekä perustellusti ja välttämättömästi (kansalais- ja ihmisoikeuksien takaamiseksi) että ei-perustellusti (julkisuudessa sekä etenkin perussuomalaisesssa Suomessa tätä yhtä arvoa saatetaan jossain määrin fetissoida muistamatta sitä, että sananvapaudelle on joitakin rajoituksia sen takaamiseksi, että se ei loukkaa muita perusoikeuksia). 

Tosin TH:n periaatteellisen sananvapauden toteutumiseksi riittäisi hyvin sekin, jos vaikkapa joku fasistien yhdistys julkaisisi hänen kirjoituksiaan. Savukeidas voisi tehdä silläkin vaivalla jotain muuta ja olla lainaamatta Hännikäisen projektille arvovaltaansa, mutta Savukeitaan päätöksethän ovat Savukeitaan eivätkä minun asiani (minkä olen sanonut aivan tarpeeksi selvästi, tai niin luulisi, kustantaja Hytöselle asiasta kysyessäni).

4. Pitääkö Hännikäistä julkaista? 
Hankalampi kysymys, vrt. kaksi edellistä ja seuraava. Savukeidas painottaa toisin kuin itse painottaisin.

5. Pitääkö nimenomaan Hännikäistä julkaista (kirjamuodossa, kustannustalojen toimesta)? 
Ei, ei hänellä sinänsä ole mitään erioikeutta tulla julkaistuksi. Kirjailija itse kokee ansaitsevansa tulla julkaistuksi, mihin tarpeeseen pystyn hyvin eläytymään – mutta niin kokevat monet muutkin, eivätkä silti tule. Sananvapauden toteutuminen itsessään ei nykymaailmassa edellytä oikeutta tulla julkaistuksi tunnetulta kustantajalta. (Sananvapautta on myös se, että kirjoittelen tähän ja TH omaan blogiinsa, vaikkakaan se ei ole Hännikäisen kannalta "optimaalista sananvapautta", hänen itse keksimäänsä ja asioita sotkevaa termiä käyttääkseni. Optimaalista sananvapautta ei ole monella muullakaan, ei esimerkiksi monilla kirjailijoiksi haluavilla tai sellaisina pysymään pyrkivillä.)

6. Saako Hännikäistä julkaista? 
Totta kai.

7. Pitäisikö Hännikäistä sensuroida? 
Sisältöjä ei pidä missään nimessä sensuroida eikä kirjojen julkaisemista kieltää. Lait, kritiikki ja vaikeneminen pitävät huolen esitettyjen ajatusten arvon ja oikeellisuuden mittaamisesta siinä määrin kuin on tarpeen. (Siihen on uskottava. Poliittista kehitystä, joka saattaisi kohottaa niitä arvoon arvaamattomaan näiden käytäntöjen yläpuolelle, ei onneksi tule laajassa mitassa tapahtumaan.)

8. Pitääkö Hännikäisen kirjoja ostaa? 
Kulutuspäätökset ovat viime kädessä kuluttajan vallassa, siinä missä kustannuspäätökset kustantajan vallassa. Saa, ei täydy. Jotkut ovat sanoneet ryhtyneensä kustantamokohtaiseen kuluttajaboikottiin, mikä on ihan sivistynyt (ja sananvapaa) tapa ilmaista eettistä tai poliittista erimielisyyttään, vaikkakin siitä huono, että voi osua pienen tekijärojaltin osalta myös sivullisiin kirjailijoihin. Takussa joku rahaton lohkaisi menevänsä kustantamokohtaiseen varastamisboikottiin, mistä respect kunniaa hänelle.

9. Pitääkö Hännikäisen kirjoista puhua? 
Kukin valitsee itse. Omalla kohdallani viittaan kohtiin yksi ja kaksi. Siitä muuten olemme Hännikäisen kanssa samaa mieltä, että on täysin kunniallinen vaihtoehto pyrkiä vaikenemaan hänen teoksensa kuoliaaksi. Niiden tarkempaan arvostelemiseen voi kenties olla joskus pakko ryhtyä, mutta toistaiseksi se olisi lähinnä performatiivi, joka tuottaisi niille tärkeyden auraa. Tämä kirjafarssi, jonka vireillä pitämisestä olen valitettavasti itsekin osin vastuussa ryhdyttyäni vastaamaan herjaaviin syytöksiin, on tuottanut sitä jo aivan liiaksi ja palvelee sikäli ennen muuta Hännikäisen agendaa päätyessään radio-ohjelmien ja lehtijuttujen puffimateriaaliksi.


keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Sanan- ja julkaisuvapauden käyttötavan kritiikki ei ole sanan- ja julkaisuvapauden kieltämistä

Vastine väitteisiin roolistani Savukeidas/Hännikäinen-keskustelussa 

Kirjailija, suomentaja, toimittaja, ”hevosenkyrpä”-performanssi Timo Hännikäinen levittää blogissaan vääristelyä ja suoranaisia valheita roolistani keskustelussa, joka koskee Savukeidasta hänen julkaisijanaan. Hännikäinen reagoi mm. Olli Löytyn päivitykseen ja siinä käytyyn keskusteluun (https://www.facebook.com/olli.loytty/posts/344504052341073). Hännikäinen vääntää Löytyn harkitusti ja  omakohtaisesti kustannusmaailmaa pohdiskelevan päivityksen tarkoitushakuisesti ja halpamaisesti sijoiltaan, jotta voisi näyttää Löytyn ja sitten minut sananvapauden "vihollisena".
Vastineeni on pitkä, enkä oikeastaan oleta asian ketään hirveästi kiinnostavan. Mutta koska internetissä julkaistut vääristelyt pysyvät siellä, on hyvä, että myös vääristelyn oikaisu on internetissä saatavilla. Asian yleisemmästä puolesta kiinnostunut voi harpata suoraan loppulukuun. 

***

Tuossa Löytyn julkisessa päivityksessä käydyssä keskustelussa totesin itse mm. näin: ”Hännikäisellä on sananvapaus, vaikka Savukeidas ei häntä julkaisemalla osallistuisi uusfasistisen (ynnä sovinistisen) liikkeen rakentamiseen. Kysehän on nyt siitä, että monet arvostavat Savukeitaan toimintaa muuten, mutta he eivät näe mitään hyviä perusteluita sille, miksi sen pitää kannatella Hännikäisen poliittista projektia. Jos kustantaja kokee asiaa koskevat mielenilmaukset 'painostuksena', niin noh, mitenkäs luulette rasismin ja seksismin kohteeksi joutuvien kokevan Hännikäisen ja hänen aateveljiensä toiminnan?”
Hännikäinen esittää niin Ollin kuin minut – ehkä etenkin minut, koska minusta hän ottaa vauhtia Matti Rossiin ja 1970-luvulle – stalinistisen sensuurin ja totalitarismin edustajana, kertakaikkiaan sananvapauden vihollisena, jota vastaan pitäisi taistella ”vapauden” nimissä (ja levittää hänen blogikirjoitustaan laajalti, kuten hän pyytää itseään ja tulevaa kirjaansa samalla mainostaakseen). Samalla Hännikäinen nimeää minut (muodikkain termein, perusteena näemmä vain se, että kritisoin hänen edustamiaan tahoja) ”äärivasemmistolaiseksi kirjallisuudentutkijaksi” ja sanoo minun ”aiemminkin eri yhteyksissä” ilmaisseen olevani hänen kirjansa julkaisemista vastaan. 
Tuota noin. Hännikäinen ilmeisesti sekoittaa tähän minun Sarastus-verkkolehteen (ja häneen sen aktiivina) kohdistamani kritiikin ymmärtäen sen yritykseksi estää hänen sananvapauttaan tai Savukeitaan julkaisuvapautta. Olen vuosien varrella muutamaan otteeseen kritisoinut uusfasistista Sarastus-lehteä (joka sopii varsin hyvin Tarmo Kunnaan Fasismin lumous -teoksen määritelmiin fasismista ja sen osittaisesta muuntuvuudesta kontekstin mukaan). Kokoan tätä kritiikkiä ehkä myöhemmin erilliseksi blogiksi, jos ennätän; se koostuu toistaiseksi lähinnä Facebook-päivityksistä. 
Näissä yhteyksissä en kuitenkaan ole ottanut puheeksi Savukeitaan roolia enkä muistaakseni edes reagoinut siihen, mikäli muut ovat niin tehneet (ja muistelen että muut ovat tehneet näin tasan kerran). 
Savukeitaan rooliin Hännikäisen aatteellis-poliittisen projektin taustatukijana olen, parhaan muistini mukaan, viitannut Facebookissa tai missään julkisemmassa nettikeskustelussa ”aiemmin” vain yhden (1) kerran eli jakaessani osin yhtyvin ja osin etäisyyttä ottavin saatesanoin Takku.netissä julkaistun kirjoituksen aiheesta. Kyseessä oli "kavereille" rajattu päivitys.
Löytyn päivityksen kommenttiketjussa, joka oli siis toinen (tai tiukemmin ottaen ensimmäinen) julkinen kerta, kun olen Savukeitaan julkaisupolitiikan perusteita ihmetellyt, Hännikäinen väittää minun vaativan ennakko- ja itsesensuuria. Hän lainaa valikoivasti keskusteluani toisen kommentoijan (EP) kanssa. Raskauttavimman todisteen esittääkseen hän tulkitsee käyttämäni ilmaisun ”uskon mieluummin ennaltaehkäisyyn” täysin suhteellisuudentajuttomasti, niin kuin se olisi tuenilmaisu valtiolliselle tai jonkin sortin suomettuneelle tai peräti totalitaristiselle sensuurille. 
Kyseessä oli kuitenkin vastaus siihen, että EP oli edellisessä puheenvuorossaan sitä mieltä, että hän kustantaisi vaikka mitä mielestään väärässä olevaa tahoa, jos teksti olisi hänen mielestään hyvin kirjoitettu. Näin EP mielellään auttaisi teosta ja tekijää pääsemään julkisuuteen ja julkiseen keskusteluun. Minä vastasin (ja totesin osin jo edellisessä kommentissa) yrittäneeni keskustella tähän ikään tarpeeksi fasistien, sovinistien ja rasistien kanssa ja olevani kokemukseni perusteella sitä mieltä, että toivon meidän joutuvan ”vuoropuhelemaan” mahdollisimman vähän minkään ihmisarvoa polkevan liikehdinnän kanssa. 
Nimenomaan tässä mielessä siis sanoin uskovani ”mieluummin ennaltaehkäisyyn” – kuin siihen EP:n esittämään malliin, että ensin synnytetään ei-toivottavasta liikehdinnästä voimakkaampaa ja sitten vasta yritetään vastustaa sitä. Jälkimmäisessä strategiassa – vahvistetaan esim. fasistis-sovinistis-rasistista liikehdintää, jotta sitten voidaan keskustella sen kanssa – ei ole yksinkertaisesti mitään järkeä, paitsi nyt sitten ehkä EP:n ja kenties muiden Hännikäistä tukevien mielestä.

***

Missä muissa yhteyksissä olen kysellyt Hännikäisen kustantamisen mielekkyyden perään, kun Hännikäisen mukaan niitä ”aiempia” yhteyksiä oli niin monia ja minun mukaani tuossa vain yksi ja sekin kavereille rajattu? No, kuten Löytyn ketjussa totean, yksityisviesteissä kustantantaja Ville Hytöselle kahteen eri otteeseen, ensin huhti-toukokuussa 2013 ja sitten 20.12.2014. 
Viestit ovat tallessa, joten kuvaan niitä lyhyesti. Ensimmäisellä kerralla aloitan kysymällä Villen (jonka tunsin jo ennestään) mietteitä siitä, miksi hän haluaa Hännikäistä edelleen kustantaa tämän fasismiin päin suuntautumisesta huolimatta. Kyseessä on siis kysymys. Kuunneltuani Villeä ja Hesarin kritiikin mainosluonteeseen viitattuani vastaan sitten Villen leikilliseen sävyyn esittämään kysymykseen siitä, haluanko rajoittaa Hännikäisen sananvapautta: ”Kunhan totean. Henkkoht kyllä kannatan lämpimästi TH:lle oikeutta sananvapauden käyttöön – mieluiten köyhänä omakustantajana. smile emoticon Asia vain ei kuulu minulle sen enempää kuin mitä nyt mielipiteen esittäjälle yleensä.” (Huomautan, että en tässä halua suoraan lainata mitään Villen sanomaa, koska viestit olivat yksityisiä. Selostan vain keskustelun kulkua omalta kannaltani.)
Joulukuussa 2014 otin asian puheeksi toistamiseen näin (vastausta en saanut):
”Näin Jurin ketjun [...]. Ihan vaan huomautuksena, että sananvapaus ei kyllä kuulu tähän. Hännikäisen sananvapautta ei uhkaa mikään, sen enempää kuin kenenkään muunkaan kirjailijan joka yrittää saada teoksiaan julki. 
Kysehän on vain siitä, tukeeko kustantamonne hänen toimintaansa julkaisemalla hänen kirjojaan (eikä jonkun toisen kirjoja). Juuri sinä julkaiset juuri Hännikäistä, koska haluat, mutta sananvapauskysymys se ei ole. 
Henk.koht. en näe edes sitä, miksi häntä näissä keskusteluissa pidetään 'hyvänä kirjoittajana'. Tuollainen arvostelma vaatii formalistisen ajatushypyn, jossa muoto erotetaan sisällöstä, enkä ole lainkaan vakuuttunut, päteekö se sittenkään.
Sinänsähän asia ei minulle kuulu muuten kuin siinä mielessä, että jatkan tuttua ihmettelyä ja olen kyllästynyt huonosti päteviin Hännikäis-puolustuksiin. Suomen Jack Donovania saa toki julkaista, jos haluaa edistää näkökulman etenemistä kansalaiskeskustelussa. Toimintaanne noin muuten arvostan, kuten tiedät, mutta mysteeri on, miksi lainaatte hänen ajatuksilleen mainettanne.
Ystävällisin terveisin,
Jussi”
En tiedä, onko tämä nyt sitten sitä ”painostusta” ja ”vihapuhetta”, jota Ville on sanonut vastaanottaneensa. Minusta lyhyet viestittelyni olivat perusteiden kysymistä ja mielipiteen esittämistä Facebook-kaverien ja kirjallisuuden kentän toimijoiden kesken – olemme vuosien varrella keskustelleet harvakseltaan lähetetyissä yksityisviesteissä myös muista töihimme liittyvistä asioista. Jälkimmäinen yhteydenottoni ei itse asiassa edes koske ensisijaisesti Hännikäisen julkaisemista sinänsä, vaan otan siinä Villeen yhteyttä huomauttaakseni kiistelyn aiheettomasta kääntämisestä sananvapauskysymykseksi. Sananvapauden rajoittamisyrityksiä kommenttini eivät nähdäkseni voi olla siksikään, että lopettelen lyhyttä asiaani kummallakin kerralla siihen, että kyseessähän on vain mielipide Hännikäisestä ja kustantamo julkaisee mitä tärkeäksi kokee (vaikka en ymmärtäisikään, miksi se niin kokee).

***

Tehdään tämä nyt selväksi: sanan- ja julkaisuvapauden käyttötavan kritiikki saati käyttötavan mielen kysyminen ei ole sanan- ja julkaisuvapauden kieltämistä. Joka muuta väittää, sotkee asioita keskenään (esimerkiksi oman positionsa oikeuttamiseksi ja kompleksisempaa eettistä ajattelua välttääkseen).
Se, että yhtäältä kannatan Hännikäiselle sananvapautta ja toisaalta toivon samaan aikaan hänelle kohtaloa mahdollisimman vähän kuultuna ja vaikutusvallattomasti resurssoituna sananvapauden käyttäjänä, tuntuu Hännikäisestä epäilemättä ilkeältä ja pahantahtoiselta, voi voi, mutta sananvapauden rajoittamista se ei ole. 
En pidä Hännikäisen aatteellis-poliittis-kirjallisesta projektista enkä arvostamani kustantamon, Savukeitaan, tavasta käyttää julkaisuvapauttaan ja arvovaltaansa projektin pönkittämiseen. Kuten yltä selviää, en kuitenkaan ole ollut kieltämässä Hännikäisen aatteellis-poliittis-kirjallista projektia tai Savukeitaan roolia sen tukijana. Minä olen kysynyt ja kritisoinut, etupäässä yksityisesti, Hännikäisen julkaisemisen järkevyyttä ja perusteita. Sellaisiksi on sitten tarjottu ennen muuta epämääräisiä vetoomuksia sananvapauteen ja minua (sekä muita kuten Olli Löyttyä) on asemoitu sananvapauden viholliseksi.(1)
On kuitenkin täysin mahdollista olla pitämättä Hännikäisen tai Savukeitaan tavoista käyttää sanan- ja julkaisuvapautta ja samalla sallia heille sanan- ja julkaisuvapauden käyttö niin kuin he parhaaksi katsovat. Tässä ei ole mitään ristiriitaa, paitsi näköjään niiden mielestä, jotka ovat taipuvaisia sekoittamaan nämä asian kaksi puolta ja julistamaan uhriutuvasti kuvittelemaltaan polttoroviolta käsin, että vapauden käyttötapojen arvostelu olisi vapauden kieltämistä.

Jussi Ojajärvi

---
Alaviite:
(1) Toisekseen on vedottu kirjallisuuden monipuolisuuteen ja "sivistykseen". Kyllä, on tärkeää, että kirjallisuudessa esitetään monia mielipiteitä, ja sivistys vaatii keskustelua. Mutta ei pidä erehtyä ajattelemaan, että esimerkiksi naisvihaan yllyttäminen olisi itseisarvo, jota pitää kirjallisuudesta aina löytyä, jotta kirjallisuus elämänkuvineen olisi "monipuolista". Vastaavasti on loogisesti hyvin kyseenalaista, jos kustantaja ajattelee, että esimerkiksi naisvihaan yllyttäminen ja sellaisen julkaiseminen olisi sivistyksen kannalta välttämätöntä.


***
Lisäys. Kirjafarssin jatkoa:

http://www.kansanuutiset.fi/kulttuuri/kulttuuriuutiset/3320151/pitaisiko-aarioikeistolaista-kirjailijaa-julkaista
https://www.facebook.com/ville.hytonen.56/posts/10152683041416045?pnref=story
http://timohannikainen.blogspot.fi/2015/02/mietteita-savun-halvettya.html
https://www.facebook.com/jussi.ojajarvi/posts/10153115047263734?pnref=story

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Politiikan myrskybongari?



Lähetin palautetta.

**


Parahin päätoimittaja Atte Jääskeläinen & toimittaja Tapio Enlund,

En voi olla ihmettelemättä Ylen tämänpäiväistä juttua "Politiikan myrskybongari tuomitsee ääriliikkeet" kansanedustaja James Hirvisaaresta. 

Painotukset ovat journalistisesti omituisia alkaen otsikosta itsestään, joka asettaa Hirvisaaren ikään kuin sivulliseksi tarkkailijaksi. Sitä hän ei ole, vaan todistettavasti – kuten kenen tahansa pohjatyönsä kunnolla tekevän toimittajan pitäisi tietää – osallinen äärioikeiston yllyttämisessä. 

Tehdäänpä tämä nyt selväksi. Jutussa siis annetaan sivullisen, viattoman tarkkailijan vaikutelma toimijasta, joka mm.

- On vaatinut blogissaan vihervasemmistolaisia "kansanpettureita sotaoikeuteen" ja toistuvasti käyttänyt vastaavaa sotaretoriikkaa (minkä takia hänet on ymmärtääkseni bannattu jopa Hommaforumilta).

- Käyttää toistuvasti poliittisista vastustajistaan näiden ihmisarvoa alentavia kuvailuja (esim. "viherliete") ja lukee "maahanmuuttokriitikoille" tyypilliseen tapaan myös toimittajat poliittisiksi vastustajikseen, joista sopii käyttää vastaavaa epäinhimillistävää kieltä kuten "raivotautinen kuolaava roskajoukko". Tässä yhteydessä muistuttaisin, että ihmisarvon vievä retoriikka on äärioikeistolaisen propagandan totunnainen ele.

- Tekee rasistista politiikkaa esim. vääristellen raiskaustilastoja (Oslon raiskaustilastojen käytöstä vrt. tämä kriittinen tarkastelu). Hiljattain Hirvisaari on myös hyvin kyseenalaisella tavalla puhunut raiskaamisesta "tiettyjen kulttuurien" tapana ja geneettisenä ominaisuutena (mistä kritiikkinä vrt. tämä).

- On ilmeisen hyvää pataa puolueensa natsismilla flirttailijoiden ja väkivallalla uhkailijoiden kanssa. Kuvassa  keskellä Hirvisaari, oikealla kangasalalainen perussuomalaisvaltuutettu Jani Viinikainen ja vasemmalla Klaus Elovaara a.k.a. Facebook-nimimerkki ”Leon Degrelle”, ehdolla perussuomalaisten listalla 2007, nyttemmin luullakseni edelleen rikostutkinnassa uhkailtuaan ampumisella ynnä muulla äärioikeistoa kritisoinutta Jussi K. Niemelää.

- On jäsen Suomen Sisussa, jonka periaateohjelmassa on fasistisia painotuksia (sitä sopisi verrata 1930-luvun fasistien ohjelmiin) ja jonka piirissä kymmenisen vuotta sitten alettiin ohjelmallisesti salonkikelpoistaa rasistista diskurssia (esim. "roturealismi" > "maahanmuuttokriittisyys").

- On tuomittu rasistisesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. 

Jos James Hirvisaari ei edusta äärioikeistolaista liikehdintää, kuka sitä enää voi edustaa? Ilmeisesti vain ne, jotka käyvät suoriin väkivaltaisiin hyökkäyksiin.

Jutun toimitukselliset painotukset ovat hämmentävä osoitus äärioikeistolaisen toiminnan arkipäiväistymisestä – niin, että sitä ei enää tunnisteta ääriliikehdinnäksi. Toisin sanoen "maahanmuuttokriittinen" liike on saanut siirrettyä yleisen diskurssin painotuksia sellaisiksi, että rasistinen ja vastustajia epäinhimillistävä kielenkäyttö ovat osa mediapuheen "normaalia" arkipäivää. Tässä tilanteessa äärioikeistolaiselta näyttääkin sitten enää vain suora fyysinen päällekäyminen ja Hirvisaarten ynnä muiden toimijoiden, jotka ovat olleet aivan keskeinen osa suomalaisen äärioikeiston nousua, on helppo ikään kuin sanoutua irti "ääriliikkeistä".

Irtisanoutuminen tehdään tietenkin vielä monikossa eli puhuen juuri "ääriliikkeistä" (Hirvisaari: "kaikki missä on ääri-sana oli sitten kysymys äärioikeistosta tai -vasemmistosta"). Olemattomasta "äärivasemmistosta" höpöttäminen saa äärioikeiston näyttämään pahimmillaankin vain "toiselta osapuolelta" ja parhaimmillaan jopa ”hyvältä” eli tarpeelliselta vastavoimalta (kuten Hirvisaari on vihjaillut). Samalla äärioikeistolaisen sota- ja saastaretoriikan lietsoja Hirvisaari saa esitettyä itsensä muka maltillisena keskitien toimijana – toimittajan tätä lainkaan kyseenalaistamatta, mikä on mielestäni ammattitaidotonta.

Lopuksi kysymys: luullaanko Ylessä todella nykyisin, että sen selvittämiseksi, onko joku poliittinen toimija ääriliikettä, riittää mennä kysymään häneltä, onko tämä ääriliikettä? Joskus muinoin journalismin ihanteena oli ottaa selvää taustoista ja miettiä kriittisesti toimijan argumentteja, eikä kirjoittaa valkopeseviä mainosjuttuja.

Parhain terveisin

Jussi Ojajärvi
FT, dos.


**

Blogilisäyksenä Hirvisaaren Youtube-listalleen laittamaa natsivideota koskien parin Fb-tuttavan huomautukset:


”Hirvisaari toteaa tuosta natsivideosta käydyn keskustelun ’tyylilleen uskollisesti mediakohuksi ja kiistää, että hänellä olisi minkäänlaisia natsismisympatioita tai ylipäänsä sympatioita ääriliikkeisiin’. Toimittaja tosiaan kyllä asiallisesti painottaa, että kyse on Hirvisaaren omista arvioista ja ‘tyylistä’, mutta hän olisi voinut ottaa hieman kantaakin, vaikkapa kansanedustajan nimimerkillä ‘allamarcia’ (sic: alla marcia, ’marssin tapaan’) ylläpitämän henkilökohtaisen YouTube-kanavan muuhunkin sisältöön.

Mielenkiintoista nimittäin on, että ‘allamarcia’ on tallentanut julkiseen videokirjastoonsa paitsi tuon Rammstein-yhtyeen tekijänoikeuksia varsin härskisti rikkovan videon (härskisti siksi, että Rammstein on ottanut selkeästi kantaa natsismia vastaan) myös kilpailevaa puoluetta, Suomen Kansan Sinivalkoisia, edustavan Olavi Mäenpään vaalivideoita, peräti kuusi kappaletta. Yksikään toimittaja ei ole tainnut tarttua tähän asiaan ja kysyä Hirvisaarelta, miksi hän on nuo tunnetun äärioikeistolaisen kunnallispoliitikon videot kanavalleen tallentanut, ellei hänellä ole ’minkäänlaisia natsismisympatioita tai ylipäänsä sympatioita ääriliikkeisiin’."


”Pienellä vaivalla on yhä tarkistettavissa, että Hirvisaaren (alias allamarcia) Youtube-tilillä on suosikkikansio, joka on nimetty ’Rammstein - Waffen’. Hirvisaaren itse laatima kuvaus kansioon on seuraava: ’Deutschland und Finnland sind uber alles. Deutschland hat Finnland frei gemacht. Vielen Dank!’ Itse uutisointiin johtaneen videon tuottaja on adolf films ja filmin kuvitus sisältää pelkästään SS-joukkoja ja natsi-Saksan johtajia."

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Hihamerkkiehdottelun mielihyvä


Sanon nyt tästä hemmetin hihamerkkijutusta yhden asian. Helena Erosen tekstiä on nyt luettu jo liian myötäkarvaan ns. älykköpiireissäkin, kun on arvosteltu Turun Sanomien nettiuutisointia. On tultu jo yliarvioineeksi Erosen tekstin satiirista potentiaalia puhua ironisesti jotain muuta, kuin mitä se ääneen sanoo. On unohdettu oletuslukijoiden mielihyvän konteksti. Se on seuraavanlainen.

Eronen on kansanryhmää vastaan kiihottamisesta tuomitun kansanedustajan avustaja ja kannattaja, tunnetusti samanmielinen. Hihamerkkiläppä oli suunnattu sellaiselle yleisölle, jonka mielestä James Hirvisaari on oikealla asialla ja tuomio väärin (näin ajatteleva joukko on kerääntynyt US Puheenvuoroon, jossa Eronen kirjoitti). 
Tuo yleisö sai Erosen ns. vitsikkäästä hihamerkkiehdotuksesta mielihyvää siksi, että siinä tehtiin "rohkeasti" tuomitunlaista asiaa, kiihotettiin, oltiin natseja, niinku leikisti. 

On keskusteltu siitä, ehdottiko Eronen hihamerkkejä vai oliko teksti vain (huonoa) satiiria, jolloin ehdotusta ikään kuin "ei tapahtunut". Muodostuneessa kysymyksenasettelussa on dikotomia, joka ei tavoita itse asiaa. Erosen teksti oli jonkinlaista satiiria, kyllä, mutta samalla oletusyleisön mielihyvä oli mielihyvää, koska Erosen kirjoittamassa tekstissä ehdotettiin hihamerkkejä 
provokatorisesti. 

Provokatorisuus tarkoitti tässä kuten yleensäkin sitä, että omia poliittisia tarkoituksia liioiteltiin vastustajien ärsyttämisen tarkoituksessa - mutta voitiin silti edelleen viestiä niitä samanmielisille oletuslukijoille. Auschwitz tuli (siellä käyneellekin) Eroselle ilmeisesti mieleen ("ehkä teille nyt tulee tuosta ehdotuksestani mieleen jotain negatiivisia mielleyhtymiä"), mutta "poliiisien gestapomaisuuden" tarvetta hän perusteli sittenkin maalaamalla ulkomaalaisista rasistisesti kärjistettyä –  niin sanotun maahanmuuttokritiikin piirissä täysin ei-satiirista – kuvaa viitaten "laittomaan maahanmuuttoon", "järjestäytyneeseen rikollisuuteen" ja "karkotuspäätöksien pakoiluun". Satirisoinnin ja tosissaanolemisen raja ei aina ollut kovinkaan selvä tekstin puhujalle – ja tuskinpa oletusyleisöllekään.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Miten tappouhkausten ja kritiikin rinnastamisesta tulee laittomuuksien oikeutus



Perussuomalaisten ja heidän kriitikoidensa väliseen keskusteluun liittyen tulee joskus mieleen, että poliisin olisi syytä kiirehtiä ensin tuomitsemaan sellaiset selkeät laittomuudet kuin tappo- ja väkivaltauhkaukset, ja vasta sen jälkeen huomautella siitä, mikäli kiistelyn osapuolilla olisi puhetapansa asiallisuudessa muuta korjattavaa. 

Jos toisella puolella esitetään väkivalta- tai jopa tappouhkauksia ja toisella puolella harjoitetaan normaaliin demokraattiseen kansalaiskeskusteluun kuuluvia vapauksia - esimerkiksi tappouhkausten kritisointia –, kannanoton pitää olla selvä. 

Seuraavassa esimerkki siitä, miten käy, mikäli poliisi yrittää liiaksi tasapainoilla "keskitiellä". Käy niin, että poliisin kannanotoista tulee – poliisin tarkoittamatta – laittomuuksien jatkamisen puolustus.

"Kirjailija Jussi K. Niemelä kertoo tehneensä rikosilmoituksen kahden perussuomalaisen aktiivin hänelle esittämistä uhkauksista. Niemelä kertoo asiasta useille medioille lähettämässään tiedotteessa.

Poliisi vahvistaa epäilevänsä useita henkilöitä laittomasta uhkauksesta ja kunnianloukkauksesta.
Niemelä kertoo joutuneensa toistuvien uhkailujen kohteeksi. Hän on blogissaan kritisoinut perussuomalaisia.
Niemelän jättämä rikosilmoitus koskee kahta henkilöä, jotka ovat vaikuttaneet tai vaikuttavat edelleen Pirkanmaan perussuomalaisissa. Kyse ei ole kuitenkaan kansanedustajista.
Väitetyt teot ovat tapahtuneet sosiaalisessa mediassa Facebookissa. Suuri osa uhkauksista on esitetty nimimerkin takaa perussuomalaisaktiivien Facebook-sivuilla.
- Nimimerkit käyttävät Yhdysvaltalaista palvelinta, joten käyttäjien tietojen saaminen tällaisissa tapauksissa ei ole ihan yksinkertaista. Yhden tapauksen kohdalla syyttäjä pohtii parhaillaan, onko tässä asiassa näitä tietoja syytä lähteä jäljittämään. Tässä asiassa on kaksi puolta, joiden yhteentörmäyksestä on syntynyt tällainen aatteiden kolari, arvioi rikosylikonstaapeli Mika Myöhänen Helsingin poliisista."


"Kirjailija, toimittaja ja ihmisoikeusaktivisti Jussi K. Niemelä on tehnyt rikosilmoituksen kahdesta perussuomalaisesta aktiivista.

Toinen heistä on ollut puolueen ehdokkaana eduskuntavaaleissa vuonna 2007. Toinen on Pirkanmaan perussuomalaisten hallituksen varajäsen.
Niemelä on kritisoinut blogissaan perussuomalaisten rasistista väkivaltaretoriikkaa. Asiasta ensimmäisenä uutisoinen Kansan Uutisten mukaan tämä on kuumentanut tunteita, ja Facebook-keskusteluissa on muun muassa kyselty Niemelän kotiosoitteen perään sekä puhuttu hänen nylkemisestään veitsellä.
Rikosylikonstaapeli Mika Myöhänen Helsingin poliisista vahvistaa, että esitutkinta on meneillään. Myöhäsen mukaan myös Niemelä on kirjoittanut blogissaan kärkevästi vastustajistaan, mutta hänestä ei ole tehty rikosilmoitusta.
- Alatyylistä kielenkäyttöä on ollut puolin ja toisin, arvioi Myöhänen.
Poliisi tutkii tekoja kunnianloukkauksina ja laittomina uhkauksina.
Niemelä kertoo lehdessä, että uhkailua on jatkunut joulukuusta asti ja se on käynyt koko ajan yhä väkivaltaisemmaksi.
Kansan Uutisten mukaan hän on toimittanut kopiot uhkauksista kaikille eduskuntaryhmien puheenjohtajille."





"Helsingin poliisi tutkii kahden paikallisen perussuomalaisen Facebook-kirjoittelua. Tietokirjailija Jussi K. Niemelä syyttää kangasalalaista Jani Viinikaista ja tamperelaista Klaus Elovaaraa laittomista uhkauksista. Elovaaran kohdalla selvitellään myös syyllistymistä kunnianloukkaukseen.
Viinikainen kiistää syyllistyneensä mihinkään.
— En tiedä miksi minut on vedetty mukaan, hän sanoo.
Samoilla linjoilla on Elovaara.
— En ole omalla nimelläni maininnut mitään, vastaa Elovaara.
Kirjailijana tunnettu Elovaara pyrki vuonna 2007 eduskuntaan. Hänen väitetään esiintyvän Facebookissa salanimellä Leon Degrelle. Elovaara kiistää olevansa kyseinen kirjoittaja. Degrelle oli belgialainen äärioikeistolainen poliitikko, joka teki yhteistyötä natsien kanssa toisessa maailmansodassa.
— Joku on kaapannut kuvani kyseiseen profiiliin, sanoo Elovaara.

Viinikainen on Pirkanmaan perussuomalaisten hallituksen varajäsen ja Kangasalan perussuomalaisten sihteeri ja taloudenhoitaja. Hän haluaa korjata väitteitä, joiden mukaan hänet olisi erotettu kyseisistä tehtävistä.
— Internetissä leviää asiasta valheellista tietoa.
Viinikaisen mukaan riitelyn taustalla on kahden erilaisen aatemaailman törmääminen. Kielenkäyttö on ollut värikästä puolin ja toisin.
Viinikainen katsoo olevansa mustamaalaamisen kohteena internetissä ja mediassa.
— Esitellään jotain Facebookista tehtyjä kuvakaappauksia. En itse alennu vastaavaan, hän tuhahtaa.
Elovaaran mielestä poliittiset vastustajat jahtaavat perussuomalaisia. Kumpikin miehistä harkitsee oman tutkintapyynnön tekemistä.

Viinikainen on ollut aiemmin julkisuudessa Facebookin vuoksi. Marraskuussa hän perusti ryhmän ”Irti Setan otteesta”. Tuoreempi tempaus oli helmikuussa julkisuutta saanut ryhmä ”Mannet kuriin”. Hän sanoo, että ryhmät olivat itse asiassa kritiikkiä median toimintaa kohtaan ja niihin oli ilmaantunut ulkopuolisia kirjoittajia, jotka syyllistyivät asiattomuuksiin.
— En ole enää ryhmiä perustanut, ettei päästä tarttumaan mihinkään, hän linjaa."


Tässä siis nähdään, että Niemelää uhkaillut parivaljakko vetäytyi mm. poliisin sanojen taakse, jotka se käänsi omaksi puolustuksekseen.

Jos poliisi rinnastaa toisiinsa lain suojaaman kriittisen keskustelun ja lain tuomitseman henkilöönkäymisen, se asettuu keskitielle, joka ei ole keskellä, ja seuraus on juuri tämä: poliisi tulee tarkoittamattaan normalisoineeksi uhkailemisen osaksi "aatteiden törmäystä" ja "kärkevää kielenkäyttöä" ja tulee vähätelleeksi perusoikeuksiin puuttumista.

Samaan aikaan, kun Klaus Elovaara kumppaneineen selitteli Tori-lehdelle tekemisiään, jatkoi Leon Degrelle (moneen kertaan todistetusti Klaus Elovaara, ks. esim. kuvakaappaukset FB-ryhmässä "Jussi Halla-ahon kootut sanansasyömiset") eri henkilöihin kohdistuvaa solvaamista ja uhkailua. Pari pientä otetta täällä: http://vallanvahtikoira.blogspot.com/search?updated-max=2012-03-18T15:15:00%2B02:00&max-results=7

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Esitelmä uusisänmaallisen populismin retoriikasta



Seuraavan linkin takana pdf-tiedostona esitelmäni, joka on pidetty osapuilleen tässä muodossa Populismin olemus -seminaarissa Tampereen yliopistossa 27.1.2012.



Esitelmän aluksi tarkastellaan lyhyesti Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelmaa. Ohjelmassa nähdään sekä demokraattisesti rakentavia toiveita että toisaalta sellaisia nationalistisia piirteitä, jotka voivat houkutella demokratian vastaisia aineksia.  Tämän jälkeen kootaan hieman yhteen sitä, miten jälkimmäiset ovat ilmenneet.

Äärioikeisto ei aja demokratiaa, vaan omaa kuvaansa "kansasta". Uusisänmaallisen retoriikan ylilatautuneisuus on mahdollistanut sen, että ääriainekset ovat voineet kokea löytävänsä – osin mutta eivät kokonaan virheellisesti – Perussuomalaisesta puolueesta oman kuvansa. 

lauantai 4. helmikuuta 2012

Vaalit ja politiikan perspektiivi

Suomen poliittisessa elämässä on tapahtunut vuoden sisään kaksi merkittävää asiaa.

Ensinnäkin Perussuomalaisten vaalimenestys teki tilaa ajatukselle siitä, että jokin muukin kuin talouden ehdoilla saneltu politiikka voi olla mahdollista. Ongelmallista vain oli se, että tuo mahdollisuus rakennettiin sulkeutuneen nationalistisen tukirangan varaan, joka oli kansakuvassaan jopa paljon suppeampi kuin 1800-luvun ja 1900-luvun alun fennomania keskimäärin.

Toinen muutos on sitäkin merkittävämpi. Pekka Haaviston kampanja ja siihen toisella kierroksella liittyneet voimat ovat laajentaneet ja uudelleen suunnanneet persumenestyksen osaltaan avaamaa mahdollisuushorisonttia. Samaa kuin persumenestyksessä on teesi, että kansallinen ja ulkopolitiikka eivät tyhjene Suomen menestykseen globaaleilla markkinoilla markkinoiden lyhytnäköisillä ehdoilla. Eroavaa on kuitenkin poliittisen toiminnan globaalin ulottuvuuden painottaminen. Suomi on maailmankylää; ihmisoikeudet meillä ja muualla ovat ensisijaisia; kulttuurien välillä täytyy olla dialogia, ei sovittamattomien ristiriitojen maalailua. 
Haavisto-ilmiö on kasvanut Haavistoa suuremmaksi, sillä valtavirran politiikkaan on jälleen saatu idealismin siemen. 

Näin maailma muuttuu. Äänestäkää.