Kuusi naiskirjailijaa

"Kuusi naiskirjailijaa kilpailee Finlandiasta", uutisoi tänään netitse Helsingin Sanomat. Jutussa esiraadin puheenjohtaja Hannu Marttila toteaa: "Ehkä on aika unohtaa vanha fraasi, että on kirjallisuutta ja naiskirjallisuutta."

Kirjallisuusihmisten statuspäivityksissä ja blogeissakin suhtauduttiin kovin varauksellisesti kyseisten kirjailijoiden naisiksi leimaamiseen, niin sanoakseni. Vai missä merkityksessä sukupuoli uutisoitiinkaan? Ja mitä "ehkä" sanottiin naiskirjallisuuden ja kirjallisuuden suhteesta? Aloin pohtia näitä.

***

Ensimmäinen funktio, jossa termiä "naiskirjailija" on yleisesti ottaen käytetty, on sama kuin "-tar"-liitteellä sanassa "opettajatar". Se jäsentää asian niin, että opettaja tai kirjailija on oletusarvoisesti mies ja että jos tämä on nainen, niin se on poikkeus. Hän on kuulkaas kirjailijana tai opettajana silminnähden nainen, siinä missä miehen sukupuoli taas ei liity samaan työhön mitenkään erityisesti, mies on vain hommaansa hoitava ihminen.  

Sanan "naiskirjailija" käyttäminen tässä mielessä (jolloin siis sanotaan ikään kuin: "katsokaa, se on kirjailija, vaikka on nainen!") voidaan syystä kokea halventavaksi. Ja myös kirjoittamista vähätteleväksi. Kuten eräs kirjailija Fb-ketjussa huomautti, eihän kukaan neljä vuotta romaania työstettyään halua tulla nähdyksi sen valossa,  että on jonkinlainen, vaan sen valossa, että on tehnyt jotakin.

***

Toinen juttu on sitten se, että termi naiskirjallisuus tuli suomalaiseen kirjallisuudentutkimukseen ja kirjallisuuskeskusteluun 1980-luvulla feminismin siinä vaiheessa, jossa haluttiin purkaa mainitun kaltaisia asetelmia ja nostaa esiin naisten historiaa ja naisspesifiä kokemusta. 'Kirjailijuus' oli normiltaan turhan miehinen, kirjallisuuden kaanon valikoitunut epätasaisesti miesnäkökulmasta, kirjallisuushistoriasta oli tullut kuin varkain miesvoittoinen, ja sellaisena sitä edelleen helposti rakennettiin, ellei oltu sukupuoliherkkiä. Tätä kysyttiin, eikä suotta.

Siihen tarvittiin naiskirjallisuuden käsitettä. Käsite teki asian näkyväksi, tarttui eroon. Haluttiin purkaa nimenomaan oletusta miesnormista, tuoda esiin kirjailijoita, jotka ovat naisia ja jotka kirjoittavat naisena olemisesta tai käsittelevät sukupuolijärjestelmää naisnäkökulmasta. Tässä merkityksessä "naiskirjallisuus" ja "naiskirjailija" siis ovat olleet – päinvastoin kuin edellisessä funktiossaan – emansipatorisia käsitteitä ja historiallisesti erittäin tarpeellisia.


Tätä todistaa myös Maria-Liisa Nevalan toimittama järkälemäinen naiskirjallisuushistoria "Sain roolin johon en mahdu" (1989). Myös vuoden 1999 Suomen kirjallisuushistoriassa (osa 3) on ihan erikseen artikkeli naiskirjallisuudesta nykyilmiönä. Siinä naiskirjallisuus on määritelmällisesti ”sellaista naisten luomaa kirjallisuutta, joka on selvästi vastakulttuurista ja teemoittuu naisen seksuaalisen tai yhteiskunnallisen syrjimisen, naissubjektiuden vahvistamisen ja sittemmin purkamisen ympärille. Naiskirjallisuuteen kuuluu myös naisstereotypioiden ja -myyttien käsittely ja uudelleen arviointi.” (Liisa Enwald.)

***

No nyt kun Marttila puhui "naiskirjallisuudesta" sanoessaan "Ehkä on aika unohtaa vanha fraasi, että on kirjallisuutta ja naiskirjallisuutta", niin ensimmäinen arvaukseni oli, että viesti lienee ollut tarkoitettu ymmärtää jotenkin tämänsuuntaisesti: 

- Tilanne on todellakin muuttunut historiallisesti niin, että naiskirjailija ei enää ole poikkeus ja mies normaalikirjailija. Ainakin asian olisi syytä olla jo muuttunut näin – "ehkä" on puhuttelunomainen aluke, joka on suunnattu niille, jotka käyttävät moista fraasia vähättelymielessä.

- Tai saattoikohan Marttila tarkoittaa, että se feminismin vaihe, jossa puhuttiin naiskirjallisuudesta, on nyt ehkä tehnyt historiallisen tehtävänsä? 

Tämmöisiä harhautui mieleeni, kun joku luki Marttilan "ehkää" kuin piru raamattua eli tulkitsi sitä jopa naiskirjallisuuden vähättelyn vaivihkaiseksi puolustukseksi. Siitä tuskin oli kysymys. Sillä voisihan "ehkä" myönteisemmin ymmärrettynä viestiä myös sitä, että meidän on edelleen oltava sukupuoliherkkiä ja kriittisiä emansipatorisessa mielessä – emme voi tuudittautua siihen, että tasa-arvoistuneessa tilanteessa ei voisi tapahtua taantumuksellista käännettä (itse asiassa se, että niin monet tuntuvat olevan pihalla siitä, mitä 'naiskirjallisuus' on tarkoittanut ja miksi, on minusta hieman huolestuttavaa). 

***

Sitten luin Marttilan puheen, joka löytyy täältä. Hänen virkkeensä välitön asiayhteys on – edellä mainittujen ollessa epäsuoria asiayhteyksiä, jos niin halutaan kontekstualisoida – "miesten kirjallisuutena" perinteisesti pidetyn sotakirjallisuuden ja "naiskirjallisuuden" jako. Tämän Marttila ehdottaa (viimeistään) tänä vuonna tulleen ylitetyksi, sillä niin suuressa määrin naiset ovat kirjoittaneet sodasta. Kyse on siis siitä kirjallisuushistoriallisesta seikasta, että viimeinenkin miehisenä pidetty kirjallisuudenlaji (hmm, vai vain aihe?) on nyt selvästi myös naisten aluetta. (Hmm hmm, toiseksi viimeinen? Trillerihän on vielä miesten laji, vai eikö?) 

***

Mitä Hesarin otsikointiin tulee, niin minusta se on uutinen, että palkinnosta kilpailee ensi kertaa kuusi naista keskenään. Oltiin palkinnosta tai kirjallisuuskilpailuista itsestään sitten mitä mieltä tahansa. Kyllä se on kirjallisuushistoriallisesti – kun ajatellaan etenkin kirjallisuusinstituutiota – ja sukupuolijärjestelmän muutosta kuvastaessaan merkittävä fakta. Eli otsikko on jutussa paikallaan. Joskin Hesari olisi voinut asettaa asiaa historialliseen yhteyteensä vielä selvemmin. Ilman historiallista tiedostamista "naiskirjailijaksi" osoittaminen palautuu kohti vähättelyfunktiota tai siitä tulee joutavaa päivittelyä.  

Muistattehan muuten, että nais-mies-kysymys liitettiin Finlandia-valintoihin viimeksi niinkin muinaishistoriassa kuin kaksi vuotta sitten. Vuoden 2009 kuusikon tultua julki oli kohua muun muassa siitä, että siinä oli mukana vain yksi nainen, eli poikkeuksellisen vähän. Sukupuolijärjestystä otettiin esiin, koska väärien valintojen arveltiin ehkä olevan sen vika. 
Onkin hyvä, jos sukupuolen konteksti nousee huomion kohteeksi myös nyt, kun naisia on ehdolla poikkeuksellisen paljon. Sukupuolten tasa-arvon edellytys on, että sitä punnitaan (punnintaa vain ei ole yksisilmäinen älämölö).


Vuoden 2009 valinnoissa oli nähdäkseni kyse kokolailla muusta kuin miesten suosimisesta, eikä niissä niin vikaakaan ollut (mistä oli kyse, siitä voisi puhua pitkäänkin, mutta siitä ehkä toisella kertaa). Yhtä vähän nyt lienee kyseessä naisten suosiminen. Huomionarvoista on suuri vuosittaisvaihtelu. Se viittaa siihen, ettei kirjailijan biologinen sukupuoli ole kirjallisuuden portinvartijoiden fokuksessa. Kirjailijan tekstipuoli on.

Keskustelua saa jatkaa vesilasissa  kommenttiosastolla, jos on liikkeellä omalla nimellä tai rekisteröityneenä käyttäjänä.

Murhenäytelmä ja kotimainen väistelyfarssi

Tämän linkkikatsauksen tarkoitus on:

A) Jakaa tietoa, jotta ihmiset voisivat paremmin arvioida, mistä Oslon joukkomurhassa on ideologisesti ottaen kyse.

B) Peräänkuuluttaa maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen "nuivasti" suhtautuvalta liikkeeltä itsekritiikkiä. Liikkeen piirissä retoriikkaa ja ajatusrakennelmia olisi arvioitava nyt itsekriittisesti ja väistelemättä - ja luettava kantojen koettelemiseksi myös muita kuin liikkeen omia eli sen piirissä jo kiertäviä, toisiinsa usein ristiinviittaavia tekstejä. Toimintaa olisi tavalla tai toisella korjattava (huomattavasti) vähemmän riskialttiiseen suuntaan. Näin siksi, etteivät sanankäyttötavat ja ajatusrakennelmat tarjoaisi enää kenellekään monomaanisuuteen taipuvaiselle yllykettä hirmutekoihin. 

Alla 28.–29.7. lisättyjä. Koko lista menneeltä viikolta löytyy täältä: http://db.tt/e1zJpUw

Lista täydentynee edelleen.

Analyysia ulkomailta

New Statesman koostaa Breivikin logiikan hyytävän selkeästi: 
"Breivikin tekojen juuret ovat selvästi hänen politiikassaan, ja hänen 'manifestistaan' näkyy selvästi, miksi hän päätti toimia niin kuin toimi. Hänen ajatuksenjuoksunsa on tällainen: Monikulttuurisuus, 'kulttuurimarxismi' ja muslimisiirtolaisuus tuhoavat elämäntapamme. Ne jotka ovat vastuussa tästä ovat hallitseva työväenpuolue. Ne ovat pettureita. Yritin toimia poliittisesti mutta se ei ole ollut palkitsevaa, ei ole mieltä jatkaa. Väkivalta on ainoa ratkaisu. Siis. Täytyy tappaa se seuraava sukupolvi, josta tulisi työväenpuolueen johtajia. Tämä on välttämätön paha, mutta pitkällä tähtäimellä se säästää meidät islamin vielä suuremmalta murhanhimoisuudelta." 

Ja mitä tästä pelottavan "loogisesta" päättelyketjusta on nyt otettava varteen niin oikealla, vasemmalla kuin etenkin niiden, joiden "me" eniten muistuttaa Breivikin "meitä"? 

 "Breivikin teot eivät ole lähtöisin mielen epätasapainosta vaan poliittisesta vakaumuksesta. Meidän täytyy tutkia hänen uskomuksiaan ja osoittaa ne – ja niihin sitoutuneet – epäpäteviksi, mikäli aiomme estää teurastukset tulevaisuudessa."   

http://www.newstatesman.com/blogs/guy-walters/2011/07/breivik-murder-future-commit

Jos Breivik välttämättä halutaan nähdä luonnehäiriöisenä tai hulluna, niin ilmeisen sosiopatian – keskeisenä oireena kyvyttömyys asettua toisen ihmisen asemaan – ohella diagnoosiksi käynee paranoia, ehdottaa Guardian (http://www.guardian.co.uk/commentisfree/2011/jul/29/anders-behring-breivik-norway-madness?CMP=twt_fd).

Paranoia nimittäin sisältää "tiukan uskomussysteemin, jolla on selittävä voima" maailmalliseen paikkaansa fiksoituneen subjektin (sosiaalisesti rakentuneen yksilön) mielessä. Vainoharha koetaan niin, että paranoidi sijoittaa pahantahtoisuuden tiettyyn ihmiseen, ihmisryhmään tai maailman aspektiin.

Huomattakoon, että tällöinkään ei tietenkään päästä eroon tarpeesta kysyä ja kritisoida sitä, miten jokin uskomusjärjestelmä tukee ja tuottaa paranoiaa ja sosiopaattista empatiakyvyttömyyttä. Vaikka Breivik olisikin "hullu", on selvää, että tällaisia ihmisiä meillä on aina enemmän tai vähemmän keskudessamme. Siksi on kysyttävä: mitkä ovat sellaisia uskomusjärjestelmiä eli ideologioita, joista hänenlaisensa otollisimmin löytävät itsensä ja jotka tukevat heidän mielenvikaisuuttaan? Lyhyesti sanoen, millaiset uskomusjärjestelmät ovat perin hulluja?

Toki virtuaalitodellisuudellakin (pelit, netin alakulttuurin itseensäsulkeutuvuus) on valmentava osansa: http://yle.fi/uutiset/teemat/Norjan_tragedia/2011/07/terrorismiasiantuntija_breivik_eli_virtuaalitodellisuudessa_2755605.html

ks. myös jo aiemmin linkattu: http://www.guardian.co.uk/commentisfree/2011/jul/25/anders-behring-breivik-norway-extremists?intcmp=239 

 Huffington Postissa kysytään terroristien sukupuolijakaumaan viitaten syystäkin, pitäisikö terrorismi nähdä leimallisesti miesten ongelmana. Maailmankuulun (http://jezebel.com/5824215/norway-terrorist-deeply-upset-by-sluts)  Ammuulehti-tyyppisen esineistämisen – jonka absurdiuden tiivistää Emmi Valveen sarjakuva "Isänmaan omaisuutta" (http://emmi.sarjakuvablogit.com/ 26.7.) – sijaan tämä kuitenkin tarkoittaa kirjoittajille maskuliinisuuden rakenteen kriittistä ajattelemista ja sen kulttuuristen pakkomielteiden purkamista. "Breivikin kaltaiset miehet ajattelevat kaikki heidän yhteisöjään uniikisti feminiinisinä. Tätä ideaa heijastaa voimakkaasti heidän kamppailunsa kieli. Esimerkiksi Breivik väitti puolustavansa Lännen 'kunniaa' ja julistuksessaan hän säännönmukaisesti viittaa historian muslimiarmeijoiden 'penetraatioon' ja Euroopan 'raiskaukseen'."

http://www.huffingtonpost.com/asma-uddin/breivik-bin-laden-masculinity_b_912041.html?ncid=edlinkusaolp00000008

Hyvän käytännöllisen ehdotuksen siitä, mitä nyt on tehtävä, esittää Duke Universityn terrorismin- ja turvallisuudentutkimuksen yksikön johtaja David Schanzer. Tämä on ehdottomasti tärkeää luettavaa:

http://www.theglobeandmail.com/news/opinions/opinion/its-time-to-confront-the-counterjihadists/article2111876/

Katso vähintäänkin tämä: http://todellisuus.org/index.php?topic=1331.msg32544#msg32544

Epäilemättä terrorismin torjunnassa on tapahtumassa käänne, varsinkin kun aiemmin tilanne saattoi olla niin painottunut, että Breivikin manifestissa lainattuja ns. vastajihadisteja pidettiin "terrorismiasiantuntijoina": http://www.huffingtonpost.com/chris-rodda/writers-cited-in-breivik-_b_910407.html

Ja jotta emme unohtaisi:

http://www.theaustralian.com.au/news/world/best-and-brightest-went-to-the-slaughter/story-e6frg6so-1226102322822

Kotimainen väistelyfarssi

Erään kuuluisan, arvattavasti kulttuurimarxilaisen huomautuksen mukaan historia tapahtuu usein niin, että murhenäytelmästä syntyykin farssi.

I NÄYTÖS

Ensin paljastuu, että Suomen poliittisessa kentässä Breivikin aatemaailmaa – väkivaltaratkaisun (välitöntä) pakottavuutta lukuunottamatta – edustaa varsin täsmällisesti Perussuomalaisten suomensisulainen eli halla-aholainen siipi:

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/terrorismintutkija-breivik-selittaa-tekonsa-vasta-jihadilla-tasta-on-kyse

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/tutkija-breivikin-manifesti-olisi-voitu-laatia-myos-suomalaisista-kirjoituksista

http://jojalonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/79160-vaistoliike-hallintovaliokunnassa

Tämän takia puolueen johdolta yritetään tiedustella sen suuntaista, kuin että olisiko kyseiseen ideologiaan liittyvät riskit syytä ottaa muuttuneessa tilanteessa huomioon ja pyrkiä väistämään niitä, esimerkiksi uudelleen arvioimalla aggressiivista retoriiikkaa tai ajattelutavan äärikärjistäviä lähtöoletuksia. 

Saadaan vastaus, ja se on ei. Puoluejohdon ja Halla-ahon mukaan ei tarvitse. Isä Soini vetoaa siihen, että hän toimii itse esimerkkinä. Esimerkillistä onkin sitten ennen muuta "tietämättömyys" siitä, mitä halla-aholaisessa nettikulttuurissa on meneillään. Televisiohaastattelussa torstaina Soini vastaa, ettei tunne Hommaforumia eikä lue sitä. Itse asiassa hän siis tulee vakuuttaneeksi, että ei tunne kunnolla sitä puhetapaa ja ideologiaa, josta hänen puolueensa nousukiito on peräisin. 

Toisaalta, koska Soini näyttää olevan rehellinen kahden totuuden mies, edellisvuotisessa tv-haastattelussa hän on sanonut lukeneensa Hommaforumia "jonkun verran" ja antanut jämäkkyyyttä tavoitelleen vakuutuksen "pääosin on asiallista". – Linkit totuuksiin: http://jojalonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/79247-timo-soini-ja-valikoiva-muisti

Media päästää Soinin livahtamaan, koska lippalakki. Soinin väistelyn takia Jussi Jalonen kuitenkin esittää ja ennen kaikkea perustelee tälle kaksi avointa kysymystä: 

"Puoluejohtaja on myös todennut, ettei maahanmuuttopolitiikan kritisointi ole vihapuhetta. Ei sen tarvitse ollakaan. Samalla hän on myös todennut, että vihapuhetta on 'vaikea määritellä'. Esitän omasta puolestani puoluejohtaja Soinille kaksi avointa kysymystä. Riittäisikö äärimielipiteeksi se, että pitää läntisessä Euroopassa tunnettuja viharyhmiä 'rauhanomaisena toimintana'? Entä riittäisikö vihapuheen määritelmäksi se, että kirjoittaa samanlaista tekstiä kuin norjalainen massamurhaaja?"

http://jojalonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/79252-counterjihad-liike-ja-suomi

Se, mikä on "samanlaista", on osoitettu blogissa esimerkkien kautta. Todettakoon, että Jalonen korostaa erikseen, ettei näe tarvetta kritisoida vihapuheesta koko perussuomalaista puoluetta eli ei esimerkiksi Anssi Joutsenlahtea ja Laila Koskelaa. (Asiallinen ote menee ehkä kuitenkin osin väärään osoitteeseen, koska sittemmin rovasti Joutsenlahti asettuu kaksinaismoralistisesti halla-aholaisen puhetavan ymmärtäjäksi ja "perussuomalaisiin kohdistuvan vihapuheen" tuomitsijaksi, http://ansjout.puheenvuoro.uusisuomi.fi/79347-vihapuheista.)

Soini ei tietenkään vastaa kysymyksiin. Jalosen kirjoituksessa mainittu Stop Islamisation of the Universe -järjestön vanha sisulainen fani Taina LIntula sen sijaan kirjoittaa vastineen. Lintula sanoutuu irti väkivallasta, mutta valkopesee samalla järjestön ja sisulaisen maahanmuuttopuheen, jossa ei kuulemma juurikaan olla vouhkattu islamisaatiosta eikä islamin pimeydestä eikä niistä muslimin piruista eikä niitten kulttuurisperäisestä parantumattomasta huonoudesta. 

http://tainalintula.puheenvuoro.uusisuomi.fi/79325-vastine-j-jalosen-kirjoitukseen-counterjihad-liikkeesta

II NÄYTÖS

Samaan aikaan perussuomalaiset poliitikot ja blogistit ryöstävät sosiaalidemokraattisilta norjalaisnuorilta viattoman uhrin aseman.

Vihapuheen käsite hukkuu huonoon logiikkaan. Käytetyistä "maahanmuuttokriittisistä" strategioista poliittisena retoriikkana on todennut jo eräs vanhempi analyysi (http://users.utu.fi/~taonnela/rasisti_pukeutuu.html) lyhyesti seuraavaa: "Taktisina keinoina käytetään pelottelun, ennakkoluulojen sekä vääristeltyjen faktojen lisäksi olkiukkotekniikkaa, salaliittoteorioita ja uhriksi tekeytymistä." 
Ulkomailla oikeistolaisten ja "vastajihadistien" käyttämät taktiikat ovat Oslon tapahtumien selvittyä olleet vastaavia: uhritahon, "mokuttajien" ja muslimien syyllistämistä; käsienpesemistä; valehtelemista omasta retoriikasta. 

http://www.nytimes.com/2011/07/25/us/25debate.html?_r=4&pagewanted=all

Näin Jussi Halla-aho Verkkouutisten haastattelussa:

"Halla-ahon mielestä Tuomiojan ja muiden arvostelijoiden pitäisi miettiä omaa vastuutaan siitä, että he lietsovat vihaa perussuomalaisia vastaan ja syyttävät epäsuorasti heitä Norjan tragediasta.

- Entäpä jos joku oikeasti innostuu siitä ja ryhtyy väkivallan tekoihin perussuomalaisten kannattajia, ehdokkaita tai edustajia kohtaan? Mikä on heidän vastuunsa? Minun mielestäni Tuomioja syyllistyy tyylipuhtaaseen vihan lietsontaan ja vihapuheisiin noilla kommenteillaan, Halla-aho sanoo."

http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=59658:halla-aho-tuomioja-syyllistyy-vihanlietsontaan-kommenteillaan-vihapuheista&catid=1:politiikka&Itemid=30

Kun Halla-aho samalla jälleen kerran väistää kaiken – moneen kertaan perustellun ja avuliaasti hänen teksteistään kohta kohdalta osoitetun – itsekritiikin tarpeen, käy niin kuin eräs kommentoija huomaa: "Halla-ahon mielestä siis Tuomiojalle ja vastaaville kuuluu vastuu, jos joku tekisi persuille pahaa, mutta hänelle ei, jos joku tekee 'monikultturisteille' vastaavan." 

http://todellisuus.org/index.php?topic=1331.msg32555#msg32555

Suosikkinäyttelijä Jussi Halla-aholla, joka esittää "maahanmuuttokriitikko" Jussi Halla-ahoa, on muutenkin huono päivä. Helsingin Sanomien haaastattelussa hän saivartelee:

"Vasta-jihad on minulle pelkkä sana, johon olen törmännyt. Gates of Vienna -blogia toki luen silloin tällöin."

Tämä kuka? minäkö? koska? missä? -saivartelu näyttää menevän toimittajalta vielä läpi. Halla-ahon koko ajattelu edustaa pääkohdiltaan ns. vastajihadistista ideologiaa, kuten on pääkohta kohdalta osoitettu, mutta se on silti Halla-aholle "pelkkä sana"? Mielenkiintoista.

Toimittaja kuitenkin jatkaa puhelua, ja kirjoittaa:

"Halla-ahon yhteyksistä Gates of Viennaan tuli torstaina kuitenkin vastakkaista tietoa. Tampereen yliopiston tutkija Jussi Jalonen huomautti blogitekstissään, että Gates of Viennan sivulla Halla-ahoa kutsutaan sivuston kirjeenvaihtajaksi ja kääntäjäksi. Halla-ahon Scripta-blogin etusivulla on myös linkki Gates of Viennaan.

Halla-ahon mukaan kyse on 'merkitysvivahde-eroista'.

'Tämä liittyy varmaan merkitysvivahteen eroon englannin kielen sanan 'correspondent' ja suomen 'kirjeenvaihtajan' välillä', Halla-aho sanoi.

Kun Halla-aholta kysyi tarkennusta siihen, mikä merkitysvivahteen ero käytännössä on, hän alkoi huutaa, eikä vastannut kysymykseen."

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Halla-aho+kiistää+tiiviit+yhteydet+vasta-jihad-liikkeeseen/1135268137617

Kun Halla-aho siis kerrankin laitetaan tiukille eli mennään saivartelukiertelyn taakse, taktiikka ei enää toimikaan ja naamio putoaa.

III NÄYTÖS

Uutisen kommenttiketjussa aistii keskustelun painopisteen heilahtamisen. Jotain on muuttunut. Hetkinen… Maahanmuutonvastaista spam & destroy -öyhötystä on vähemmän kuin aikoihin ja järkeään käyttävä enemmistö uskaltaa – tai paremminkin viitsii – taas kirjoittaa kommentteja. 

Toistan. Suomalaisten järkevä enemmistö osallistuu taas maahanmuuttopolitiikan ympärillä käytävään keskusteluun. Ainakin toistaiseksi. 

Näytelmä ei tokikaan lopu tähän, sillä pääosanesittäjä etsii itseään mentyään väistöliikkeistään pyörryksiin. Sillä välin Jalonen kirjoittaa vastineen, joka suuntautuu sekä Taina Lintulalle että Jussi Halla-aholle. Nimittäin, taitaa olla niin, että kun Halla-aho ja häntä pulmusena kaitsevat kieltäytyvät itsereflektiosta, on sitkeästi kerta toisensa jälkeen väännettävä rautalangasta, mitä se ääri-ideologinen puhe on maahanmuuttoasioista vastaavan hallintovaliokunnan puheenjohtajan tapauksessa: 

"Valitettavasti hallintovaliokunnan puheenjohtaja on tuoreimmissa kommenteissaan osoittanut olevansa ilmeisen kykenemätön käsittämään muuttunutta tilannetta ja toimimaan sen mukaisesti. Vielä vuosi sitten hän julisti 'pelkäävänsä islamia' ja 'pyrkivänsä synnyttämään ja vahvistamaan näitä mielipiteitä muissakin ihmisissä'. Tämä ajattelutapa yhdistettynä hänen aiemmin esittämäänsä salaliittoteorian omaiseen näkemykseen 'marksilaisen fragmentin' siirtolaisuuden keinoin ajamasta 'monikultturistisesta vallankumouksesta' edustaa täsmälleen sitä ajattelumallia, mikä Norjassa muuttui itseään toteuttavaksi väkivallan profetiaksi. Näiden poliittisten näkemysten jättäminen vaille kriittistä käsittelyä ja niiden hyväksyminen valtavirtaa edustaviksi mielipiteiksi olisi yksinkertaisesti täysin vastuutonta."

http://jojalonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/79343-aariliikkeet

JÄLKINÄYTÖS

Kertoja:

"Meillä on siis vastuu siitä mitä me sanomme ja miten me sanomme, eli siitä minkälaista maailmankuvaa me olemme mukana rakentamassa. Jos valitsemme vihan ja ihmisten halventamisen tien, jos haluamme pyrkiä kohti tavoitteitamme nostattamalla ihmisiä väärin perustein barrikaadeille ja oikeuttamalla erilaisten ja eri mielipiteitä omaavien ihmisten vihaamisen, niin asetamme samalla kyseenalaisiksi myös heidän ihmisyytensä, ihmisarvonsa ja lopulta myös heidän oikeutensa olla olemassa."

http://mikael.puheenvuoro.uusisuomi.fi/79147-perattomat-ideat-ja-mihin-ne-voivat-johtaa

Breivikin "manifestin" aatteellis-retorisesta sisällöstä

Historioitsija Jussi Jalonen on käynyt kansalaiskeskustelun eli todellisuus.org-forumin puitteissa läpi joukkomurhaaja Breivikin "manifestin".

"Andrew Berwickin" eli Anders Breivikin omakseen tunnustama kirjoitus ei mitastaan huolimatta "ole millään tavoin 'sekalaista ajatusvirtaa', vaan tasan tarkkaan maahanmuuttokriittisen ja islamkriittisen ajatushautomon tekstiä."

 Jalonen käy läpi tekstin aatteellista perussisältöä:

"Breivikin kirjan johdannossa käydään käsiksi 'poliittiseen korrektiuteen'. Tästä siirrytään luontevasti 'kulttuurimarxismiin' ja 'monikulttuurisuuteen'. 'Valkoisen heteroseksuaalisen miehen' identiteettipolitiikka saa sekin osansa. Sitten seuraa pitkä vuodatus islaminuskon kauheudesta ja kautta historian jatkuneesta uskontojen sekä sivilisaatioiden välisestä taistelusta. 'Dhimmin' käsitettä ruoditaan perusteellisesti, ja 'islamisaatio' sekä muslimien väestöräjähdyksen uhkatekijät ovat esillä. Tämän jälkeen on liitetty toimitettu kokoelmateos niinsanottuun islamkriittiseen genreen lukeutuvien bloggaajien kirjoituksia. Keskeisiä ovat Fjordman ja Robert Spencer. Pamela Geller mainitaan muutamaan otteeseen, ja Hommaforumillakin suositusta Gates of Vienna -blogista on lainattu parhaita paloja. Samaan kategoriaan kuuluva Brussels Journal, joka niin ikään lukeutuu hallintovaliokunnan puheenjohtajan [eli Jussi Halla-ahon blogissaan] suosittelemiin uutislähteisiin, on myös esillä. Maahanmuuttokriittisten ihailemista poliitikoista useimmin on mainittu Geert Wilders. 

Kuulostaako tutulta? Niin minustakin." 

Selkeänä viestinä on siis maahanmuutto-, monikulttuurisuus- ja islamvastaisuus, jota perustellaan erittäin värittyneillä ja kärjistävillä internet-alakulttuurin kierrättämillä "totuuksilla". 

Jotkin julkisuudessa olleet uutiset, joiden mukaan teksti voitaisiin liittää lähinnä kirjeterroristi Unabomberiin, ovat olleet hyvin harhaanjohtavia.[1] Sen sijaan"maahanmuuttokriittisille ominainen retoriikka paistaa joka sivulta. Keskeisiltä osiltaan opus jättää aivan samanlaisen vaikutelman kuin [Halla-ahon] Scriptan tai jonkun Vasarahammerin blogin lukeminen. Tämä on niin kristallinkirkasta kuin olla ja voi, eikä vähimmässäkään määrin sekavaa tai epäselvää."

Toisessa viestissään Jalonen toteaa:

"Tämä asia kyllä olisi hyvä käsitellä julkisesti, koska tässä on kyse niin selvästä yhteneväisyydestä. Kyseessä on yleiseurooppalainen poliittinen liikehdintä, jolla on ilmentymänsä myös Suomessa, ja tämä oli sen toistaiseksi väkivaltaisin lopputulos. Breivik on selkeästi tämän päivän monikulttuurisuus- ja maahanmuuttokriittisen liikkeen tuote."

Kontekstin hahmottamiseksi kannattaa ehdottomasti lukea myös Jalosen katsaus Breivikin viitekehykseen sekä Guardianin juttu, joka toteaa, että Breivik "ei ole norjalainen kummajainen, vaan oire kulttuurisesti motivoituneen poliittisen väkivallan kasvusta Euroopassa". 


Breivikin erottaa hänen hengenheimolaisistaan lähinnä se, että hänestä tuli tarpeeksi monomaaninen katsoakseen oikeudekseen ja velvollisuudekseen siirtyä nyt suoraan ja äärimmäisen väkivaltaiseen toimintaan. Aatteellisesti ja retorisesti ei juuri mikään muu (kertovaa ristiretkeläisromanttista kuvastoa lukuunottamatta). Väistämätön johtopäätös on, että monikulttuurisuutta ja maahanmuuttoa vastustavan liikkeen - etenkin sen keskeisten edustajien - on korkea aika ryhtyä avoimeen itsekritiikkiin kärjistävän sanankäyttönsä ja ideologisten rakennelmiensa suhteen. Itsekritiikkiä ei ole tyhmäksi tekeytyminen, väistely ja huomion siirtäminen pois tekstin ydinmerkityksestä, ei myöskään alapäätermein sanaileva "en ota minkäänlaista vastuuta" -kieltoreaktio. Yhtä vähän sitä on uhritahon harjoittaman politiikan syyllistäminen ja oma hurskastelu, varsinkin jos on vain jokin aika sitten vaatinut "joka puolelle" soluttautuneen "äärivasemmiston" edustajia tilille tyyliin "kansanpetturit sotaoikeuteen".






[1] Esimerkiksi YLE:n välittämän käsityksen mukaan "suurin osa" manifestista olisi kopioitu Unabomberilta. Mutta tätä kopioi 1500-sivuisessa tekstissä - termejä vaihtaen: "black people" > "muslims"; "leftists" > "cultural marxists" - vain pieni osa, eri tietojen mukaan muutama tai korkeintaan muutama kymmenen sivua. Sunnuntaisessa Unabomber-selityksen aallossa oli ilmeisesti kyseessä "Norjan hommaforumilta" eli document.no-sivustolta (jonne myös Breivik kirjoitti) levinnyt silmänkääntö eli yritys kääntää huomio pois nykyisestä äärioikeistolaisuudesta.

Halla-ahon vedätys: rasistinen väkivalta Perussuomalaisten julkilausumassa

Viite: Perussuomalaisten rasisminvastainen julkilausuma

Kaikki väkivalta on tuomittavaa, mutta onko hakkaaminen satunnaisin motiivein tai "ilman motiivia" yhteiskunnassamme sama asia kuin rasistinen hakkaaminen?

Suomen laissa (rikoslain 6. luku, 5. pykälä) rangaistuksen koventamisperusteena mainitaan "rikoksen kohdistaminen kansalliseen, rodulliseen, etniseen tai muuhun sellaiseen kansanryhmään kuuluvaan henkilöön tähän ryhmään kuulumisen perusteella". 

Rasistinen väkivalta on siis lain mukaan vielä tuomittavampaa kuin "tavallinen" väkivalta. Miksi näin pitääkin olla?

Liittyykö väkivaltaan "ilman motiivia" tai edes silmälasipäisten ihmisten valikoitumiseen väkivallan uhreiksi yhteiskunnassa ja maailmassa laajamittainen puhe- ja ajattelutapa eli ideologia, joka systemaattisesti oikeuttaa sitä?
Ei.

Liittyykö rasistiseen kiusaamiseen ja hakkaamiseen yhteiskunnassa ja maailmassa laajamittainen puhe- ja ajattelutapa eli ideologia, joka systemaattisesti oikeuttaa sitä?
Kyllä.

Rasismin uhrit ovat siis, kun muut muuttujat ovat samat, systemaattisesti ja lähtökohtaisesti heikommassa asemassa kuin ne, jotka valikoituvat uhreiksi satunnaisemmin. Siksi rasistiseen hakkaamiseen pitää puuttua kovemmalla kädellä.

Jos väitetään tai edes annetaan ymmärtää, että satunnaisempi väkivalta ja rasistinen – eli tietyssä mielessä suunnitelmallinen – väkivalta ovat vain yhtä tuomittavia, tehdään harhaanjohtava rinnastus: jätetään väkivaltaa suunnitelmanomaisesti tukeva ideologia huomiotta, eli vähätellään rasismia väkivallan vaikuttimena. Rasismia ei tässä asiassa tunnusteta erityiseksi ongelmaksi.

Katsotaanpa sitten sitä, miten Perussuomalaisten - tai oikeammin retoriikan taitaja Jussi Halla-ahon, sen ensisijaisen kirjoittajan - julkilausumassa ymmärretään rasistinen väkivalta.

Julkilausumassa tuomitaan "yhtäläisesti kaikki hyökkäykset ihmisen fyysistä koskemattomuutta vastaan riippumatta siitä, mitä etnistä tai muuta ryhmää uhri ja tekijä edustavat" ja väkivalta yleensä "riippumatta siitä, onko teon takana rasistisia motiiveja, muita motiiveja, vai ei lainkaan motiivia" (lihavoinnit ovat alkuperäisiä). Täsmällinen sanamuoto kuuluu: "Tuomitsemme yhtäläisesti kaikki hyökkäykset ihmisen fyysistä koskemattomuutta vastaan riippumatta siitä, mitä etnistä tai muuta ryhmää uhri ja tekijä edustavat, ja riippumatta siitä, onko teon takana rasistisia motiiveja, muita motiiveja, vai ei lainkaan motiivia."

Sanatarkasti ottaen, jos tuomitaan riippumatta uhrin ja tekijän etnisestä ryhmästä, ei varsinaisesti tuomita rasistista motiivia. Toisessa sivulauseessa taas rasistinen motiivi = muut mahdolliset motiviit = ei lainkaan motiivia. Toisin sanoen tässä rasismi = ei mitään.

On aikoihin tultu, kun "rasisminvastainen" julkilausuma jättää tieten tahtoen – aivan tarkoituksellisen retorisen pyörittelyn varjossa – tunnustamatta rasistisen ideologian erityisen tuomittavuuden väkivallan vaikuttimena. Toisin kuin voimassaoleva rikoslaki.

Kysymys kuuluu, miksi kirjoittaja niin tekee.

Kun muistetaan, että hän on siis ollut kirjoittamassa rasismia tuomitsevaa julkilausumaa eli hänen pitäisi oletusarvoisesti tuomita tässä juuri rasistinen väkivalta, niin hänellä (olettaen, että hän tietää, mitä hän tekee) on ollut kaksi vaihtoehtoa:
a) joko tuomita rasistinen väkivalta yksiselitteisesti ilman kiemuroita juuri rasistisena väkivaltana (ei vain minä tahansa väkivaltana), mikä korostaisi rasismin erityistä tuomittavuutta väkivaltaa systemaattisesti tukevana ideologiana;
b) tai tuomita rasistinen väkivalta, mutta kirjoittaa samalla lausumaan jostain syystä piiloviesti, jolla vähätellä rasismia.

Kirjoittaja valitsee jälkimmäisen vaihtoehdon: hän puhuu kahdella suulla ja asettuu vaivihkaa rasismin vähättelijäksi, samalla kun on tuomitsevinaan sen. Itse asiassa hän ei tässä kohtaa tuomitse rasismia, vaan vain väkivallan yleensä.

Mikä tässä on vikana? Kaksi asiaa. Ensinnäkin vähättely jättää rasistisia ennakko-oletuksia omaavalle lukijalle mahdollisuuden tulkita, että teksti kirjoittajineen ei tuomitsekaan rasistista ideologiaa yksiselitteisesti vaan antaa sille väkivallan vaikuttimena vaivihkaa ymmärryksensä ja osittaisen hyväksyntänsä. Toisekseen, kun tuomitaan kaikki väkivalta "yhtäläisesti... riippumatta siitä", mikä motiivi on, "rasisminvastaiseen julistukseen" onkin yllättäin ilmestynyt painotettu kohta, jolla itse asiassa voisi perustella em. rangaistuksenkoventamisperusteen poistamista rikoslaista!

Mitä rasisminvastaisuutta tämä tämmöinen on? Sehän mahdollistaa rasismin nykyistä vähäisemmän tuomitsemisen väkivaltarikoksissa. 

En mitenkään jaksa tai ainakaan halua uskoa, että perussuomalaiset kansanedustajat - tiettyä laitaa lukuunottamatta - ovat tarkoittaneet julkilausumallaan tätä.

Kaikkien Halla-ahon tekstien kanssa tekemisissä olevien olisikin korkea aika herätä ja huomata, että retoriikallaan Halla-aho vedättää heitä.

Ja olettaen, että hän retoriikan taitajana tietää, mitä tekee, piiloviestillään tässä julkilausumassa hän tieten tahtoen vähättelee rasismia. Eli hän valitsee - ollessaan seinää vasten, mainitun kahden vaihtoehdon edessä - sen vaihtoehdon, joka piiloisesti puolustelee ennemmin kuin yksiselitteisesti tuomitsee rasistisia vaikuttimia. Ja hän siis tekee näin rasisminvastaisen julkilausuman suojissa. Se on taitavaa retoriikkaa ja ennenkuulumattoman röyhkeää.

Hypätkää kyydistä ennen kuin on liian myöhäistä.


Julkilausumasta laajemmin ottaen täällä.

Miten puhua hankalista asioista ei-rasistisesti? Esimerkkejä

Mikä ei ole rasistista puhetta? Mikä on rasismia mahdollistavaa? Mikä on ehtaa rasismia? Keskustelen tässä esimerkkien kautta siitä, miten puhua maahanmuuttoon liittyvistä hankalista asioista tai aiheista ei-rasistisesti.

Esimerkkien erittelyssä ‘rasismia’ tarkastellaan ideologisena käytäntönä, ei niinkään ‘rasisti’-ihmisen tarkoituksellisena toimintana (tarkoituksellista se voi tottakai olla etenkin silloin, kun rasistisia piirteitä tai niiden kanssa flirttailua löytyy ihmisen toiminnasta säännönmukaisesti). Se 'rasistinen käytäntö’, jota tässä pyritään tarkastelemaan, on eritelty vaiheiltaan edellisessä blogissani; kohtien numerointi viittaa sinne. On hyvä lukea ensin se!


JOHDANTO eli ESIMERKKI I: Miksei puhuta ”maahanmuuton ongelmista”?

Ennen varsinaiseen asiaan menemistä tartun lyhyesti sanapariin "maahanmuuton ongelmat". Perusmerkitys on: hankalat asiat tai aiheet, jotka liittyvät maahanmuuttoon ja sen erittelyyn ja mahdolliseen vastustamiseen. Mutta mikä nykytilanteessa on sanaparin sivumerkitys? Sanaparia ei voitane ottaa annettuna. 

Miksi ei? Eikö maahanmuuton ongelmista ole voitava keskustella?

On voitava, mutta jonkin asian leimaaminen ”maahanmuuton ongelmaksi” esim. nettikeskustelussa ei ole vielä sen todistamista Suomeen suuntautuvan maahanmuuton ongelmaksi siinä mielessä kuin käsitettä yleisesti nyt taidetaan käyttää. Pysytäänpä käsitteellisesti hereillä: ei pidä hutkia tutkimatta. Kovaääninen "maahanmuuttokriittinen" puhe ”maahanmuuton ongelmista” on Suomessa painottanut sanaparia siihen suuntaan, että kritiikin kulloinkin käsittelemän erityisilmiön ongelmallisuus jokseenkin automaattisesti liittyisi maahanmuuttoon ja maahanmuuttajiin. 

Se, mitä tällöin samalla – puhujasta, kuulijoista ja puheyhteydestä riippuen – tehdään, voi liittyä rasistisen merkitysketjun (ks. edellinen blogi) kohtiin kuten 1: valikoidaan; 2: erilaistetaan ja ehkä alempiarvoistetaan; 3: jyrkennetään; 5: fundamentalisoidaan ero; 7: kytketään erottamattomasti ryhmään (Suomessa); 8: henkilöidään eli vedetään yhtäläisyysmerkit yksilöön; 9: aletaan jo suhtautua (hieman) syrjivästi. Siis mahdollisesti voi liittyä. 

Maahanmuuttovastaisessa puheessa on joka tapauksessa tehty tulkinta maahanmuutosta, kulttuurintutkimuksen termein artikulaatio, yhteennivellys. Kulttuurieroihin liittyviksi nähdyt ongelma-aiheet tuolla tai täällä (tiettyjä toistuvia teemoja, joista toisilla on perusteluja ja toiset ovat mitä milloinkin) on nivelletty osaksi ‘Suomeen suuntautuvaa maahanmuuttoa’ ja sitä kautta vaivihkaa myös aktuaalisiin maahanmuuttajiin ynnä ulkomaalaistaustaisiin suomalaisiin. 

Niin sanottujen maahanmuuttokriitikoiden lanseeraama sanapari ”maahanmuuton ongelmat” on siis retorinen valinta ja poliittisen agendan luomista jo sinänsä. Perusmerkitykseltään sanapari ei tietenkään ole rasistinen, mutta kun siihen artikulaationa voi kontekstista (usein: maahanmuuttovastaisuus), puhetilanteesta ja keskustelijoista riippuen liittyä edellä mainittuja rasistisen merkitysketjun piirteitä, sanapariin on syytä suhtautua kriittisesti.

Vastaus ”maahanmuuttokriitikkojen” (= itseään maahanmuuttokriitikoiksi kutsuvien, usein maahanmuuttoa vastustavien ihmisten) toistuvaan kysymykseen siitä, ”eikö maahanmuuton ongelmista ole voitava puhua”, on siis se, että on, mutta ei heidän yksin päättämällään tavalla, koska tuo puhetapa on itsessään osa maahanmuuton ongelmaa tai mahdollisesti jotain aivan muuta ongelmaa (kuten suomalaisten taloudellisten näkymien ankaroitumista). 

Siksipä kysyn neutraalimmin: miten puhua maahanmuuttoon liittyvistä tai liitetyistä hankalista aiheista ei-rasistisesti? 

Kysymyksen muotoilu näin ilmentää (mikä todettakoon) itseeni liittyen kahta asiaa: taustaani tekstintutkijana sekä omaa rasiminvastaista agendaani. Oletan kuitenkin, että rasisminvastainen agenda ei hämmennä maahanmuutosta keskustelevia. Mikäli esimerkiksi Perussuomalaista puoluetta tai maahanmuuttovastaisia itseään on uskominen, hekin haluavat olla rasisminvastaisia tai eivät ainakaan ole mielestään rasisteja.

Toivon tarkastelun kiinnostavan sekä niitä monikulttuurisuudesta (hyväksyttävien tai ainakin siedettävien kulttuurierojen kanssa elämisestä) pitäviä, jotka haluavat puhua hankalista maahanmuuttoon liittyvistä aiheista, että niitä maahanmuuttoon epäillen suhtautuvia, jotka haluavat puhua asiasta rasismia varoen. Jälkimmäisten ei myöskään tarvitse ärsyyntyä siitä, että olen aluksi tarkastellut sanaparia "maahanmuuton ongelmat". Onhan varmaan vain hyvä havaita, mikä omassa puhetavassa on ollut sellaista, mikä kenties on saanut vastapuolen jo lähtökohtaisesti varautuneeksi.

Seuraava, onneksi jo konkreettisempi esimerkki on poiminta nettikeskustelusta liittyen edellisessä blogissa tekemääni 'rasistisen käytännön' (merkityksellistämisen ketjun) jäsentelyyn. Lisään esimerkkejä ehtiessäni (rasismi ei ole pääasiallinen tutkimusaiheeni, vaikka olenkin tutkinut ideologisia käytäntöjä). Varaan, kuten aina, oikeuden korjailla muotoilujani.

ESIMERKKI II: Rasismin ja ei-rasismin rajat puhuttaessa islamilaisesta uskontokulttuurista, lapsiavioliitoista ja maahanmuutosta

Kysymys: 

”Minua kiinnostaisi saada yksityiskohtaiset ohjeet, miten voi kritisoida vaikkapa islamin lapsiavioliittoja ilman, että

1. Valikoin islamin enkä kaikkia uskontoja, koska ongelma liittyy nimenomaan islamiin?

2. Katson lapsiavioliitot alempiarvoiseksi kuin täysikasvuisten avioliitot?

3. Enkö saa sanoa että minusta lapsiavioliitot ovat paha asia ja rakkausavioliitot aikuisten välillä hyvä?

7. Kytketään lapsiavioliitot muslimeihin?

Haluaisin oikein malliesimerkin tästä, jos mahdollista.”

Kiitos kysymyksestä sekä avuliaasta viittaamisesta jaotteluuni numeroinnissasi. Mikon vastauksessa  tuotiin jo esille sitä, että lapsiavioliitot eivät liene islamilaisen uskontokulttuurin erityinen dogmi, vaan sen satunnaisempi liitännäinen, mutta ei juututa siihen. Otan kysymyksen hahmottelemani käsitteellisen kehyksen soveltamisen kannalta.

Alkuun sanon, että voimme todellakin hyvin kritisoida – kuten Suomen laki kategorisesti kritisoi eli kieltää – lapsiavioliittoja niin islamilaisen kuin muidenkin uskontokulttuurien piirissä. Seuraavaksi etenen kysymys kysymykseltä ja lopuksi ehdotan jonkinlaisia ”yksityiskohtaisia” (joskaan ei missään tapauksessa täydellisiä) ohjeita siitä, miten asiasta voisi puhua ei-rasistiseen sävyyn, jos haluaa olla itsekriittinen puheidensa ja niiden vaikutusten suhteen.

1. ”Miten voi kritisoida vaikkapa islamin lapsiavioliittoja ilman, että valikoin islamin enkä kaikkia uskontoja, koska ongelma liittyy nimenomaan islamiin?”

Ensinnäkin on siis kyseenalaista liittyykö se nimenomaan islamiin, mutta ei juututa tähän tällä kertaa. Olet siis halunnut ottaa lapsiavioliittokritiikin kohteeksi nimenomaan islamilaisen kulttuurin ja teet niin maahanmuuttokeskustelun kehyksessä. 

Kohtani 1 rasistisen käytännön eli merkitysketjun erittelyssä on: "Valikoidaan näytille etnisen tai uskontokunnallisen kulttuurin (ryhmän ja sen tapojen) piirre tai piirrejoukko. Ollaan mahdollisesti piilotetun tarkoitushakuisia valikoinnissa." Se tarkoittaa ennen muuta sitä, että valikoidaan jostakin (nyt siis islamilaisesta) etnisestä ja uskontokunnallisesta kulttuurista, näytille juuri tämä piirre, jonka "merkitystä" sitten korostetaan. Erittäin valikoituna piirrettä voidaan pitää sikäli kuin se ei ole islamin dogmi ja sikäli kuin maailman islamilaiset yleensä ottaen vain erittäin harvoin suosivat lapsiavioliittoja – ja sikäli kuin tuohon kulttuuriin kuuluu paljon muutakin kuin lapsiavioliittoja.

Se, että kritisoidaan islamin lapsiavioliittoja ei ole rasistista sinänsä, mutta mahdollisesti tarkoitushakuinen valikointi islamilaisen kulttuurin piirteistä lisää tehdyn argumentin ja sen myöhemmän käytön rasistisuuden riskiä huomattavasti. Tämän voi (mikäli ei halua olla vahingossakaan rasistinen) nähdä velvoitteena itsekritiikkiin sen suhteen, mitä sanoo tai tulee sanoneeksi muiden maahanmuutosta puhuvien mielestä.

2. "Miten voi kritisoida vaikkapa islamin lapsiavioliittoja ilman, että katson lapsiavioliitot alempiarvoiseksi kuin täysikasvuisten avioliitot"

Kohtani 2 – eli "Katsotaan piirre tai piirrejoukko (ei vielä koko kulttuuri) erilaiseksi ja alempiarvoiseksi kuin oman kulttuurin jokin piirre tai piirrejoukko" – silmälläpito ei ole periaatteessa mitenkään ristiriidassa eettisen arvottamisen kanssa. Kuten lähtökohtaisesti rasistista käytäntöä jäsennellessäni sanoin, kulttuuristen piirteiden erittely ja arviointi ei ole ollenkaan välttämättä sinällään rasistista. (Lienee tosin syytä tarkentaa tässä, että ‘erittely’ on ‘valikointia’ analyyttisempi, neutraalimpi toimenpide.)

Kulttuuristen piirteiden arvottamisesta tulee rasistista sitä mukaa ja sen verran, kuin sitä aletaan käyttää rasistisen merkitysketjun osana. Lapsiavioliittojen esiin nostaminen ja arvottaminen islamilaisen kulttuurin epätoivottavaksi seikaksi ei ole rasistista itsessään, mutta valikoiva ote kyllä lisää riskiä. Toisin sanoen riskinä on se, että

1. valikoiva, arvottava ote islamilaisen kulttuurin tarkastelussa  onkin yksipuolinen ja tulee tavaksi;
2. valikointi- tai arviointikriteeri on alkujaankin epäselvä ja korostaa 'meitä' 'niitä muita' vastaan.

Palaan asiaan vielä alla ”yksityiskohtaisissa ohjeissa”.

3. "Enkö saa sanoa että minusta lapsiavioliitot ovat paha asia ja rakkausavioliitot aikuisten välillä hyvä?"

Kohtani 3 siis kuului: "Käytetään piirrejoukon kuvailussa jyrkkää metaforiikkaa (esim. musta/valkoinen, pimeys/valo, paha/hyvä) tai muita vastaavia, mustavalkoisuutta viljeleviä retorisia keinoja."

Vastaus kysymykseesi on tietenkin yksiselitteisesti, että saat. Jos kuitenkin alat vaikkapa sanoa, että lapsiavioliitot heijastavat "pimeyttä" tai ”islamin pimeyttä", olet jo tehnyt tämän islamista näytille valikoituneen (eli halla-aholaisessa islamintulkinnassa valikoidun) piirteen nojalla erittäin dramatisoidun tulkinnan islamilaisesta kulttuurista ja ryhdyt maalailemaan ikään kuin maailmanlopun visioita. 

Tällöin mennään tietenkin (jyrkän metaforiikan ja vastaavien retoristen asetelmien tuella) jo kohti kohtaa 5 eli katsotaan kyseinen valikoitu piirre "fundamentaalisesti erilaiseksi ja alempiarvoiseksi kuin oman kulttuurin jokin piirrre tai piirrejoukko. Ero 'muiden' ja 'meidän' kulttuurin välillä olemuksellistetaan (mainitun jyrkän metaforiikan tapaan: muut/me = yö/päivä). 

Ja kun annetaan ymmärtää, että kyse on leimallisesti ”islamin pimeydestä”, mennään paitsi kohti kohtaa 5, myös selvästi toteutetaan kohtaa 4 eli "katsotaan jopa arvosteltavan kulttuurin kokonaisuudessaan määrittyvän tuon valikoidun piirteen tai piirrejoukon nojalla."

7. "Miten voi kritisoida vaikkapa islamin lapsiavioliittoja ilman, että kytketään lapsiavioliitot muslimeihin?"

Kohtani 7 siis on: "Kytketään piirrejoukko enemmän tai vähemmän erottamattomasti, usein ulkonäön kautta tiettyyn etniseen ryhmään; historiallisesti ottaen etenkin sellaiseen, jolla on jo ennestään vähän päätösvaltaa siinä yhteiskunnassa, missä ollaan."

Lapsiavioliitoilla on tietty, suoraan sanoen hyvin pieni kytkös muslimeihin maailmassa olevana etnisenä ryhmänä. Kohta 7 omassa jäsentelyssäni koskee sitä, että alettaisiin kytkeä lapsiavioliitot jostain kumman syystä erottamasti eli väistämättömästi, heidän yleisenä piirteenään esimerkiksi niihin, jotka muuttavat tänne islamilaisen kulttuurin piiristä. 

Jos näin käy, islamilaisia (tai tiettyjä islamilaisia, esim. somalialaisia) Suomessa – nyt tai tulevaisuudessa – aletaan ajatella ryhmänä, jota määrittävät lapsiavioliitot. Tässä ollaan siis jo etäännytty hyvin kauas siitä (tietyllä kriteerillä, josta myöhemmin) oikeutetusta kritiikistä, jota islamilaisen(kin) kulttuurin piirissä maailmalla tavattaviin lapsiavioliittoihin voidaan kohdistaa. 

Kun esimerkiksi vastustetaan maahanmuuttoa sillä perusteella, että "islam on pedofiiliuskonto", tehdään tällainen abdurdisti yleistävä virhepäätelmä.

Tähän voi vaikutuksellisesti vielä liittyä se, että jos islamilaiset maahanmuuttajat ovat katsojan mielestä vähän samannäköisiä ("rotu"-tunnistusta suuresti muistuttava ulkomuotokytkös), niin hän alkaa assosioida tämän piirteen ryhmän ”tunnistettavaksi” olemukseksi. Hän näkee tässä ryhmässä puheissaan tai kirjoituksissaan tai sosiaalisissa tilanteissa tuon "pedofiiliuskonnon". Täten tähän etnis-uskontokunnalliseen ryhmään aletaan suhtautua torjuvasti (kohta 7) ja käytännössä helposti myös sen edustajiksi katsottuihin yksilöihin (kohdat 8, 9 ja 10). 

Ongelmaksi tulee myös se, että jos tuolla ryhmällä ei ole yhteiskunnassa päätösvaltaa tai valtaa muutenkaan eli esimerkiksi edustajia mediassa, heillä ei ole merkittävää kanavaa, jota kautta korjata kantasuomalaisten vääriä käsityksiä. (Siksi onkin tärkeää, että kantasuomalaisten keskuudessa suhtaudutaan kriittisesti kärjistettyihin käsityksiin uusista vähemmistöistä. Vaikka tämä olisikin maahanmuuttokriittisten halla-aholaisen osan mielestä ”vihervasemmistolaista propagandaa”.)

Toivottavasti tämä esimerkki auttaa näkemään, mikä on oikeutettua kulttuurikritiikkiä ja mikä taas jo ehdan rasistiseksi muuttumassa olevaa kulttuurikritiikkiä.

Sitten vielä toista kautta vastaus kysymykseesi kokonaisuutena eli ”yksityiskohtaiset ohjeet” siitä, mikä olisi ei-rasistista islamilaisten lapsiavioliittojen kritiikkiä em. kohtiin liittyen:

Kohta 1. 

Tiedosta valikoivasi. Älä ylikorosta lapsiavioliittoja ’islamilaisen kulttuurin’ piirteenä. Tuo esiin (ainakin kannanottojesi kokonaisuudessa) myös sen muita piirteitä moni-, eikä yksipuolisesti. Mieti myös sitä, mitä tarkoittaa, jos lapsiavioliitot voivat olla myös muiden uskontokunnallisten kulttuurien piirre tai ovat joskus olleet.

Kohdat 2. ja 3. 

Voit arvottaa, mutta älä demonisoi mustavalkoisesti yleistäen.

Näe myös se, että ‘meillä’ voi olla samantapaisia ongelmia ainakin piilossa (vrt. lestadiolaiseen uskontokulttuuriin valitettavasti liittynyt pedofilian harjoittaminen ja sen salailu ja tahaton oikeuttaminen joissakin tapauksissa) ja miten meillä on ongelma ratkaistu tai pyritään ratkaisemaan. Toisin sanoen älä tee tarkastelemasi piirrejoukon suhteen liiallista rajaa islamilaisen ja luterilaisen kulttuuripiirin välille, jos se ei pidä joltain kantilta katsoen paikkaansa. 

Tämä ei tarkoita, ettetkö samalla voisi vedota johonkin länsimaisen kulttuurin perusarvoon; tämä tarkoittaa vain sitä, että tunnustat tuon perusarvon toteutumattomuuden meilläkin tähän piirrejoukkoon jollain tapaa liittyen. (Edellisen esimerkin lisäksihän pedofilia liittyy esim. pornokulttuurin – onkos se muuten jonkinlaista uskonnonharjoittamista nykyään? – sivuilmiöihin.) Kun huomaat ja teet tiettäväksi, että meilläkin on vastaavia ongelmia, kyseinen islamilaiseen uskontokulttuuriin osin liittyvä piirre alkaa näyttää vähemmän ‘ei-meiltä’. 

Lisäksi olisi erittäin tärkeää tehdä itselleen selväksi (ja lukien ja keskustellen ajatella läpi) se yleinen eettinen kriteeri, jonka nojalla arvotat jotain alempiarvoiseksi kulttuuriseksi piirteeksi. Mieti, mikä se on. Koettele kriteeriä mahdollisimman monelta kantilta eli alista se tarkastelulle. – Tässä tapauksessa kriteeri on, voimme todeta, hyvin koeteltu: lasten ihmisoikeudet. Jos käytät tätä kriteeriä eli vetoat sen auktoriteettiin, käytä sitä muussakin ajattelussasi mahdollisimman loogisesti (mitkä esim. ovat maahanmuuttajalasten ihmisoikeudet muissa yhteyksissä? pitäisikö niitäkin siis avoimesti korostaa ja muutenkin miettiä, mitä seurauksia tästä omasta arvottamisen kriteeristä on omalle ajattelulle kokonaisuutena?).

Kohta 7. 

Älä anna ymmärtää, että Suomessa (tai vaikkapa Euroopan maissa) olevat tai Suomeen tulevat, islamilaisesta kulttuurista lähtöisin olevat maahanmuuttajat ovat lapsiavioliiton solmijoita ja pedofiileja, sillä se olisi järjettömäksi venytetty yleistys. Muista, että (tästä ks. Islam Suomessa, SKS 2008) useat heistä eivät edes identifioidu uskovaisiksi ja hyvin harvat identifioituvat uskovaisiksi fundamentalistisella tavalla (ja vaikka identifioituisivatkin, on erittäin kyseenalaista, ovatko lapsiavioliitot islamin dogmi; lapsiavioliiton solmijoista puhuttaessa puhutaan häviävän pienestä osasta muslimeja). Riski huonon ja mainitulla kriteerillä tuomittavan, islamiin historiallisesti jossain niveltyneen lapsiavioliittoperinteen maahammetuloon on periaatteessa kenties olemassa, mutta se ei voi olla yleistyksen peruste, koska se ei todellakaan mitenkään erottamattomasti tai yleisesti seuraa islamilaisen uskontokulttuurin piiristä tulevien mukana.


Lisäksi kiinnitä argumentaatiossasi huomiota myös kaikkiin muihin kohtiin mahdollisuuksiesi mukaan.

Tämä kuulostaa työläältä, mutta ajattelu on. Yksinkertaisia vastauksia ei taida olla, lukuunottamatta yhtä: kaikilla on ihmisarvo, ja se pitää muistaa aina (vrt. kohta 11).