torstai 21. huhtikuuta 2011

Halla-ahon "Ihmisarvosta"

Viitteet:

Mediassa keskustelussa on nyt (viimein!) ollut Jussi Halla-ahon kirjoitus "Ihmisarvosta" (2005). Pieni kommentti siihen, ikään kuin jatkoksi Hanna Kaarron hyvään – ja Halla-aholle reilun selitysmahdollisuuden antaneeseen – juttuun. 

Argumentaatiorakenne Halla-ahon kirjoituksessa menee osapuilleen näin: 

- Kirjoittaja toteaa, että 'ihmisarvo' on sosiaalinen konstruktio (niin kuin perustaltaan onkin, kaikki arvot ovat).

- Sitten kirjoittaja vertaa tätä konstruktiota paikkansapitämättömiksi osoittautuneisiin, nykyisin pähkähulluina pidettäviin uskomuksiin.

- Kirjoittaja esittää, ettei yhtäläistä ihmisarvoa ole, koska sitä ei voi mitata; näin kirjoittaja kumoaa ihmisarvon idean välineellisesti (= toisenlaisen sosiaalisen konstruktion ehdoin) ajatellen. Hänen mukaansa yksilöillä onkin ainoastaan välineellinen arvo eli se, mitä hyötyä yksilöstä yhteisölle on. Yhteisön arvot, mitä ne sattuvatkaan yhteisön valtarakenteen seurauksena olemaan, asetetaan siis universaalin ihmisarvon edelle; valtaapitävät arvot asetetaan ihmisen arvon mittariksi ja ihmisen itseisarvon korvikkeeksi. 

- Tekstin loppupuolella kirjoittaja asettaa "asematunnelissa seinää kannattelevan maahanmuuttajan" epäilyksettä vähemmän arvokkaaksi kuin "Esko Valtaojan". 

- Edelleen, hän asettaa ala-arvoisimman kategorian kuvaksi ko. "maahanmuuttajan" ohessa "hiirenraadon". Hän siis enemmän tai vähemmän rinnastaa tarinansa maahanmuuttajahahmon kuolleeseen eläimeen ("hiireen", melkein kuin rottaan, joka olisikin jo varsin perinteistä kuvastoa). Näin kirjoittaja luo vaikutelmaa, että maahanmuuttajan hyöty- eli (hänen mukaansa yhtä kuin) ihmisarvo on samanlainen kuin hiirenraadon, siis olematon.

- Lopuksi kirjoittaja vielä mollaa ihmisten yhtäläisestä arvosta puhuvia ja vertaa tasa-arvoa noihin alussa mainittuihin uskomuksiin ("aurinko kiertää maata", "itsetyydytys aiheuttaa likinäköisyyttä") eli pyrkii näyttämään ajatuksen yhtäläisestä ihmisarvosta naurettavana.

Mitä Halla-aho siis kaiken kaikkiaan tekee tässä? Hän ei, kuten Hommafoorumilla on eilen selitellyt, esitä kirjoituksessaan "vain" sitä, että ihmisarvo on kulttuurisidonnainen konstruktio. Aivan epätoivoisen paska veruke. Sen sijaan Halla-aho dissaa ihmisarvosta kiinni pitäviä, kiistää yhtäläisen ihmisarvon idean legitimiteetin ja asettaa sen tilalle "yksilöiden instrumentaalisen arvon" ja ihmisten eriarvoisuuden.


Sanomattakin selvää on: kaikkien totalitarististen järjestelmien edellyttämään tapaan. Ja ei, tämä ei ole natsikortti, tämä on natsismi-, stalinismi- ja tehokkuuskapitalismikortti. 



--

Aiheesta on kirjoitettu lisää mm. Savukeitaan kustantamassa kirjassa Mitä Jussi Halla-Aho tarkoittaa (2010, Niemelän artikkeli).


Mahdollisuus keskustella aiheesta löytyy esim. todellisuus.orgin Halla-ahon kirjoitukset -ketjusta.

4 kommenttia:

  1. Jatketaanpa vielä, sillä Ilta-Sanomissa Halla-aho kyselee:
    "Kävin äsken katsomassa sen Die Pressen jutun, ja siinä taidettiin jotain sanoa, että ihmisarvo ei Halla-ahon mielestä kuulu kaikille. En muista tällaista kirjoittaneeni. Jos sä sellaisen lauseen jostain löydät, niin onneksi olkoon"
    http://www.iltasanomat.fi/vaalit2011/Halla-aho%20hermostui%20En%20muista%20tällaista%20kirjoittaneeni/art-1288384559238.html?ref=tf-promoimg

    No, blogitekstissään Halla-aho kirjoittaa:
    "Ainoa mitattava ja siten kiistatta olemassaoleva ihmisarvo on yksilön instrumentaalinen arvo. Yksilöt voidaan perustellusti asettaa arvohierarkiaan sen mukaan, miten paljon heidän kykyjensä tai osaamisensa poistaminen yhteisön käytöstä heikentäisi yhteisöä. "

    Myöhemmin hän jatkaa: "Minun mielestäni on aivan outo ja loukkaava ajatus, että Esko Valtaoja ei olisi arvokkaampi kuin joku Juha Valjakkala, Helena Lindgren tai asematunnelissa seinää kannatteleva maahanmuuttaja."

    Eli Halla-aho sanoo, että ihmisarvo on toisilla vähäisempi kuin toisilla. Ja kuten yllä totesin, alimpaan arvokategoriaan hänen kirjoituksessaan asetetaan mm. maahanmuuttajahahmo ja "hiirenraato".

    Se, että Halla-aho asettaa blogissa verrattain hyödyttömien eli arvottomien joukkoon myös kielitieteilijät eli itsensä, on hänen tavanomaista "ironian" taakse pakenemistaan. Tekstillä on julkaisukontekstissaan (Halla-ahon blogi) selvä poliittinen agenda, ja se ei ole kielitiedekritiikki, vaan maahanmuuttokritiikki.

    Teksti ei myöskään ole "filosofinen pohdinto", vaan poliittisen ideologian tekemistä. Kontekstissaan luettuna tekstin poliittinen ydinviesti on: maahanmuuttajien ihmisarvo on kyseenalainen.

    VastaaPoista
  2. Ken onkaan FB:ssa, voi käydä lukemassa arvofilosofisesta näkökulmasta kirjoitetun kritiikin Halla-ahon kirjoituksesta: https://www.facebook.com/notes/timo-klemola/halla-ahohan-on-arvofilosofi-tosin-huono-sellainen/180607218655920

    Vastaansanomaton kritiikki, joka ikään kuin ottaa vakavasti H-a:n väistelevän verukkeen, jonka mukaan kyseessä olisi vain "yleinen filosofinen pohdinta". Klemola osoittaa, että filosofisestikaan arvioituna Halla-ahon argumentaatio ei pidä.

    VastaaPoista
  3. Klemolan kritiiikki nyt myös FB:n ulkopuolella: https://visioi.wordpress.com/2011/04/24/halla-ahohan-on-arvofilosofi-tosin-huono-sellainen/

    VastaaPoista
  4. Asiasta jo toiseen mennen, en malta olla lainaamatta tähän erästä fb-kommenttia:

    "Klemolan varsinaisten, Halla-ahon tekstiä kritisoivien mainioiden pointtien lisäksi kirjoituksen tärkeimmäksi yksittäiseksi huomioksi nousee hänen huomionsa: 'Kummallista on se, että suomalaiset arvofilosofit eivät lainkaan osallistu tähän keskusteluun, vaikka keskustelu ja Halla-ahon argumentointi käsittelee arvofilosofian peruskysymyksiä.' [...] Missä lymyilee ammattitutkijat ja -filosofit tällaisten kysymysten noustessa esiin noinkin vaikutusvaltaisten ihmisten, kun Jussi Halla-ahon toimesta?"

    Henkilö toteaa myös: "Tässä kohtaa pitää antaa toimittajille vähän propseja, vaikka heidän toimintaansa nyt ei ohjaisikaan muu kuin verenhimo. He kuitenkin nostivat tämän tekstin framille ja saivat Halla-ahon sanomaan, ettei muka sanojensa takana tarvitsisi seistä. Maistakoon [...] omaa lääkettään kun on aina ollut suuna päänä arvostelemassa kaikkia jokaisesta pienestäkin nyanssista, jota joku on laskenut suustaan pihalle."

    VastaaPoista